Videot: Barcelona tappioasemasta johtoon – onko ottelupari ratkennut?
Kuva: Getty Images
Atlético Madrid on onnistunut tekemään jo kahdesti johto-osuman tämän illan ottelussa Barcelonaa vastaan. Johtoasemassa joukkue ei ole onnistunut pysymään, sillä tauolle lähdettiin Barcelonan 3-2-johtoasemassa.
Barca kuittasi Raúl Garcían rangaistuspotkumaalin kahdeksan minuuttia myöhemmin (38. minuutilla). Kulmapotku pelattiin Sergio Busquetsille, joka jatkoi päällään maalin eteen. Miranda siivosi pallon epähuomiossa omaan maaliin.
Vain kolme minuuttia edellisestä, ja Barcelona siirtyi ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Antoine Griezmann tälläsi boksissa laukauksen kohti Jordi Alban kohotettua käsivartta. Erotuomari ei puuttunut tilanteeseen, ja Barca lähti vastahyökkäykseen. Lionel Messi nosti pallon puolustuslinjan selustaan, mihin Alba oli jo ehtinyt kirmata omasta päädystä. Alba ylsi juuri ja juuri kurottamalla palloon ja sai käännettyä syötön pilkun tuntumaan. Ensimmäisenä paikalla oli Neymar, joka siirsi heittäytyneen Jan Oblakin sivuun ja puttasi illan toisen osumansa.
LUE MYÖS:
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Atlético Madridin vaihtopelaaja laittoi sellaisen klinikan pystyyn, ettei moista ole Madridissa nähty
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal