Viikon pelaaja: Vicente Iborra
Kuva: Getty Images
Viikon pelaajaksi on aiemmin valittu viisi hyökkääjää, kolme puolustajaa ja yksi maalivahti. Nyt on lopultakin ensimmäisen keskikenttäpelaajan vuoro. Valintamme viikon pelaajaksi on Sevillan Vicente Iborra.
26-vuotias Iborra siirtyi Sevillaan 1,5 vuotta sitten Levantesta. Tuolloin Sevilla maksoi Iborrasta Transfermarktin mukaan noin 6,8 miljoonan euron korvauksen. Viime kaudella vastuuta tuli kaikki kilpailut mukaan lukien 40 ottelussa. Tällä kaudella on ollut vaikeampaa. Nilkkavamma piti puolustavan keskikenttäpelaajan useamman viikon sivussa tositoimista, mutta kaikkea ei voi laittaa loukkaantumisen syyksi. Iborra on saanut vastuuta vain 361 minuuttia yhteensä 10 ottelussa. Kilpailu on yksinkertaisesti kiristynyt, sillä Iborra taistelee samoista peliminuuteista mm. Grzegorz Krychowiakin ja Stéphane Mbian kanssa. Juuri nyt Iborran tilanne näyttää kuitenkin hyvältä. Sen verran hyvän ottelun hän pelasi viikonloppuna Almeríaa vastaan.
Sevilla voitti Almerían maalein 2-0. Iborra oli käytännössä kaikessa mukana. Hän hoiti oman tonttinsa moitteettomasti. Toisin sanoen hän taklasi, katkoi syöttöjä, purki palloja pois vaara-alueelta ja voitti pääpalloja. Kertaalleen Iborra esti Almerían maalin liukumalla pallon pois maaliviivalta. Puolustus- ja kaksinkamppailumenestyksen lisäksi Iborra syötti ottelun aikana enemmän kuin kukaan muu pelaaja kentällä. Syöttöjen onnnistumisprosentissa (74) oli parantamisen varaa, mutta ainakin Iborra oli koko ajan pelattavana, ja hänen kauttaan peliä myös pelattiin. Kaiken lisäksi espanjalainen viimeisteli ottelun voittomaalin.
Iborran mitat (195 senttiä, 88 kiloa) tietäen ei ole mikään ihme, että hän on hyvä kaksinkamppailupelaaja ja etenkin erinomainen pääpelaaja. Kokonsa vuoksi Iborra ei ole se kaikkein sulavin liikkuja, mutta hän on tarpeeksi nopea, tarpeeksi ketterä ja ennen kaikkea hän sijoittuu kentällä tarpeeksi hyvin. Kuten Almería-ottelussa Iborra tekee itsensä jatkuvasti pelattavaksi. Harvemmin hän hakee linjoja murtavia syöttöjä, mutta se ei ole Iborran tehtävä. Hän pikemminkin toimii keskustassa linkkinä, jonka kautta palloa kierrätetään laidalta toiselle. Alla olevassa kuvassa on esitettynä Iborran kaikki syötöt viime viikonlopun Almería-ottelussa. Siniset ovat onnistuneita ja punaiset epäonnistuneita syöttöjä.

Viikon pelaajat järjestyksessä (uusin ylimpänä)
Nicolás Otamendi (juttu) Antoine Griezmann (juttu) Carlos Kameni (juttu) José Giménez (juttu) Carlos Bacca (juttu) Lionel Messi (juttu) Carlos Vela (juttu) Shkodran Mustafi (juttu) Karim Benzema (juttu)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Espanjalaismedian tiedot: Marcus Rashfordin tulevaisuudesta Barcelonassa ratkaisu
- Huolestuttavia tietoja Kylian Mbappésta – Real Madridin tähden tilanne synkkenee
- Hattutemppu! Lamine Yamal huippuvireessä Barcelonan voitossa
- Diego Simeone kommentoi Atlético-tähti Antoine Griezmannin siirtohuhuja
- Benfica-Real Madrid: Portugalilaisseura antoi viidelle fanille porttikiellon rasismin takia
- Hansi Flick päätti tehdä radikaalin muutoksen, ja se toimi: ”Mielestäni se oli oikea päätös”
- Paareilla kannetun Real Madridin puolustajan karmea tälli pelästytti – nyt tuli uutta tietoa
- La Liga -seurojen eurovastustajat nyt selvillä
- Real Madridin, Atléticon ja Barcelonan UCL-vastustajat selvillä
- La Liga -pomo haluaa edelleen viedä sarjaottelun Yhdysvaltoihin: ”He avasivat meille ovensa, mutta…”
- Paareilla kannetun Real Madridin puolustajan karmea tälli pelästytti – nyt tuli uutta tietoa
- Hattutemppu! Lamine Yamal huippuvireessä Barcelonan voitossa
- Huolestuttavia tietoja Kylian Mbappésta – Real Madridin tähden tilanne synkkenee
- Hansi Flick päätti tehdä radikaalin muutoksen, ja se toimi: ”Mielestäni se oli oikea päätös”
- Real Madridin, Atléticon ja Barcelonan UCL-vastustajat selvillä
- Diego Simeone kommentoi Atlético-tähti Antoine Griezmannin siirtohuhuja
- Benfica-Real Madrid: Portugalilaisseura antoi viidelle fanille porttikiellon rasismin takia
- La Liga -seurojen eurovastustajat nyt selvillä
- Käänne Madridissa: Kylian Mbappé haluaa lisätietoja omituisesta vammastaan
- Sport: Barcelonalle surkeita uutisia – Frenkie de Jong loukkaantui