Rauhallinen sunnuntaiottelu Segunda B:ssä – kuusi ulosajoa ja viisi maalia
Kuva: Getty Images
Segunda B:n kakkoslohkossa – eli siinä samassa, jossa Eero Markkasen Real Madrid Castilla pelaa – nähtiin sunnuntaina hieman tavallisesta poikkeava ottelu. Socuellamosin pelaajista kaksi ajettiin pihalle, mutta se ei vielä riittänyt. Altético Madridin kakkosjoukkue keräsi nimittäin neljä punaista korttia. Lopulta Socuellamos vei voiton lukemin 3-2.
Atléticon Dani Aquino vei vieraat rangaistuspotkusta johtoon 32. minuutilla. Sen jälkeen alkoi tapahtua. Atletin pelaajista Andrés Robles otti ensimmäisen varoituksensa 33. minuutilla ja toisen minuuttia myöhemmin.
77. minuutilla tilanne ulosajojen suhteen oli jo 3-1 Atléticon hyväksi. Minuuttia myöhemmin Atlético siirtyi alivoimatilanteesta huolimatta hämmentävästi 2-0-johtoon. Tässä vaiheessa tilanne näytti madridilaisjoukkueen kannalta melko hyvältä.
Kaksi minuuttia edellisestä maalista, ja Socuellamos kavensi. Jälleen kaksi minuuttia eteenpäin, ja Atlético-pelurille näytettiin taas punaista. Tällä kertaa suihkuun lähti Pierre Konde Malong. Tässä kohtaa pelikello näytti siis 82:ta minuuttia. Pari minuuttia ennen täyttä aikaa Socuellamos tasoitti. Ja minuuttia myöhemmin kotijoukkue johti yhtäkkiä 3-2.
Vieläkin tapahtui. Socuellamosille merkittiin toinen ulosajo 90. minuutilla. Kolmannella lisäaikaminuutilla Javi Bolo olisi puolestaan voinut niitata pilkulta 4-2:een, mutta David Gil torjui.
Voiton myötä Socuellamos löytyy kakkoslohkosta sijalta 11. Atléticon kakkosryhmä on tällä hetkellä toiseksi viimeisenä ja putoamassa alemmalle sarjatasolle.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”

- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?