Laliiga.com valitsee joka torstai edukseen esiintyneen Viikon pelaajan. Pari viikkoa sitten valintamme oli Real Madridin Karim Benzema. Viime torstaina oli Valencian Shkodran Mustafin vuoro. Tällä kertaa Viikon pelaaja on Real Sociedadin Carlos Vela.

Real Sociedadin syksy on ollut sanalla sanoen murheellinen. 10 ensimmäisestä ottelustaan joukkue voitti vain yhden. Päävalmentaja Jagoba Arrasate sai mennä pesuveden mukana. Huonot tulokset eivät ole olleet pelkästään Arrasaten syytä. Myös pelaajisto on alisuorittanut. Viime viikonloppuna ilmassa alkoi näkyä muutoksen merkkejä. Sociedad löi kaikkien yllätykseksi Atlético Madridin maalein 2-1. Voiton arvoa korostaa se, että Sociedad loi ottelussa selvästi enemmän maalipaikkoja.

Sociedadin sukellus ja nyt näkyvissä oleva piristyminen henkilöityvät erityisesti yhteen pelaajaan – Carlos Velaan. Joukkueen viime kauden tehomies oli tehnyt ennen viime viikonloppua vain yhden maalin ja antanut kaksi maalisyöttöä. Kuvaavaa on, että tänä syksynä melkein aina kun Vela on jäänyt ilman tehomerkintöjä, Sociedad on hävinnyt. Ja päinvastoin, kun Vela on tehnyt tai syöttänyt maalin, Sociedad on lähes aina ottanut vähintään pisteen.

Atléticoa vastaan Sociedad otti kauden toisen voittonsa. Samalla meksikolainen iski kauden toisen maalinsa. Edellinen osuma oli tullut Real Madridia vastaan, ja silloinkin Sociedad voitti. Voidaan siis puhua isojen otteluiden pelaajasta.

Atletia vastaan Velan maali syntyi rajaheiton seurauksena. Xabi Prieto antoi pallon Velalle, joka kääntyi, otti pari askelta pallon kanssa ja laukoi boksin ulkopuolelta tarkan laukauksen maaliin. Vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin Vela kuljetti pallon rangaistusalueelle. Diego Godín taklasi, ja Vela sai varoituksen sukeltamisesta. Kilpailukomitea kumosi myöhemmin varoituksen, sillä Godín oli osunut Velaa jaloille. Pallo olisi siis pitänyt viedä pilkulle.

Maalin lisäksi Vela kirjautti ottelussa Atletia vastaan kolme laukausta ja 25 syöttöä, joista 84 prosenttia (erinomainen luku hyökkääjälle) meni omille. 25 syöttöön sisältyi myös yksi avainsyöttö, joka johti maalipaikkaan.

Mennään numeroita syvemmälle. Mikä tekee Velasta hyvän hyökkäyspään pelaajan?

Puolustusasemissa Vela pelaa melko kurinalaisesti osana kollektiivia. Sen sijaan hyökkäysvaiheessa meksikolaisella on lupa liikkua ympäri kenttää, mikä näkyy hyvin hyökkäyskolmanneksella annettujen syöttöjen kartasta. Vela voi pelata nimellisesti kymppipaikalla, oikeana laitahyökkääjänä tai jopa sentterinä. Käytännössä Velan liikkuma-alue on hyökkäyspelissä kuitenkin hyvin laaja. Suurimman osan peliajasta Vela viettää kentän oikealla laidalla, josta hän leikkaa vasenjalkaisena sisään.

VelaCarlos20141109

177-senttinen Vela on melko kevytrakenteinen pelaaja, joka on erinomainen pallon kuljettaja. Jalat käyvät nopealla frekvenssillä, ja kun pakettiin lisätään nopeat rytminmuutokset, pallollista Velaa on vaikea pysäyttää. Itse asiassa Atleti-pelissäkin Velan maalia edeltänyt rajaheitto aiheutui nimenomaan meksikolaisen kuljetuksesta. Nopeat rytminmuutokset aiheuttivat Atletille muitakin ongelmia. Kuten sanottu, Godíninin taklauksen olisi pitänyt johtaa rangaistuspotkuun. Toisella puoliskolla Guilherme Siqueira puolestaan ajettiin ulos Velan rappaamisesta. Tässä linkki videoon, josta voi ihastella Velan rytmikuljetuksia Atléticoa vastaan.

Viime viikonlopun ottelu Atléticoa vastaan olisi jo voinut yksinään nostaa Velan Viikon pelaajaksi. 25-vuotiaan pelurin menestyksekkään viikon kruunasi maajoukkuekutsu, jonka hän hyväksyi ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2011. Kaiken lisäksi Vela paukutti kaksi maalia ja johdatti Meksikon 3-2-voittoon Hollannista.

Tulevaisuus on pienen kysymysmerkin peitossa. Sociedadin uusi päävalmentaja David Moyes perustaa joukkueidensa hyökkäyspelaamisen keskitysten varaan. Vela on erinomainen syöttäjä, mistä kertoo La Ligan syöttöpörssin nelossija viime kaudella. Vela ei kuitenkaan ole keskittäjä sanan perinteisessä merkityksessä. Meksikolainen ajaa oikealta laidalta keskelle ja pyrkii ujuttamaan syötön linjojen väliin tai puolustuksen yli. Kaiken kaikkiaan Velassa on hyvin paljon samoja pallollisia ominaisuuksia kuin Lionel Messissä. Saa nähdä, millaiset vapaudet Moyes Velalle antaa.