Atlético Getafea parempi Madridin derbyssä
Kuva: Getty Images
Atlético Madrid joutui tekemään täyden päivätyön Madridin derbyssä Getafen vieraana. Atleti voitti ottelun 1-0, mutta täysi pistepotti ei irronnut ihan helpolla. Pelin ainoan osuman viimeisteli Mario Mandzukic.
Molemmilla joukkueilla oli ensimmäisellä puoliskolla paikkansa. Atléticon pelaajista Antoine Griezmann ja Raúl García pääsivät laukomaan, mutta maalivahti Vicente Guaita torjui.
Viisi minuuttia ennen taukoa Atleti iski tuttuun tapaan erikoistilanteesta. Kulmapotku kimpoili boksin rajalle, mistä peliväline palautettiin takaisin maalille. Guaita torjui pallon eteensä Arda Turanille, joka sohi puolittain pallosta ohi. Ensimmäisenä paikalla oli Mandzukic, joka tuikkasi irtopallon maaliin. Joku tuomari olisi saattanut viheltää pelin poikki jo ennen maalia, sillä Mandzukic ja Alexis painivat toisiaan melko kovaotteisesti nurin.
Hiukan myöhemmin Getafe pommitti sarjalla kohti Atleti-maalia. Miguel Ángel Moyá nappasi kolme torjuntaa putkeen.
Lopullisesti peli ratkesi Alexisin hölmöilyyn 56. minuutila. Avausmaalin tilanne oli ilmeisesti kuumentanut Getafe-puolustajan tunteita sen verran paljon, että hän päätti kostaa Mandzukicille. Kroatialainen riisti pallon Alexisilta ja mahdollisesti rikkoi samalla. Alexis hermostui ja huitaisi Mandzukicia päähän.
Getafe ei luovuttanut alivoimalla, vaan loi vielä muutamia maalipaikkoja Moyán maalille. Tasoitusmaali jäi kuitenkin syntymättä, joten kaikki pisteet Madridin derbystä Atléticolle. Voiton myötä Diego Simeonen ryhmä pysyi hyvin mukana mestaruustaistelussa. Atleti on viidentenä, mutta matkaa sarjakärkeen on vain kaksi pistettä. Getafen sijoitus on 12:s.
La Liga sunnuntaina
Málaga – Rayo Vallecano 4-0 (3-0) 1-0 Samuel García (6.) 2-0 Sergi Darder (21.) 3-0 Juanmi (45.) 4-0 Nordin Amrabat rp. (49.) Espanyol – Deportivo La Coruña 0-0 Sevilla – Villarreal 2-1 (0-0) 0-1 Luciano Vietto (79.) 1-1 Denís Suárez (88.) 2-1 Carlos Bacca rp. (90+3.) Getafe – Atlético Madrid 0-1 (0-1) 0-1 Mario Mandzukic (40.)LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari