Moisander: ”Kun Messi ja Neymar saavat pallon, on kiire”

Barcelona kohtaa tänä iltana Mestarien liigan ottelussa Ajaxin. Viime vuonna Lionel Messi ampui hattutempun, ja Niklas Moisanderin johtama Ajax taipui maalein 0-4. Helsingin Sanomien jutussa Moisander uskoo, että tällä kertaa haaste on vielä viimevuotista kovempi.
– Messi on yhä siellä, mutta Neymar on noussut suurempaan rooliin. Kun Neymar on mukana, Messi pääsee väläyttelemään monipuolisuuttaan myös syöttelijänä. He löytävät toisensa vaarallisen hyvin.
– Messi on kuitenkin pelin sydän, ja hänet täytyy yrittää pitää irti pallosta. Helppoa se ei ole. Hän ei oikeastaan osallistu puolustamiseen, kunhan käppäilee ja säästelee voimiaan, kun vastustajalla on pallo. Kun Neymar ja Messi saavat pallon, onkin jo kiire.
Toimittajan sana
Moisander on täysin oikeassa siinä, että Neymar on tällä kaudella nostanut profiiliaan, ja että Messi on voinut keskittyä enemmän ratkaisevien syöttöjen antamiseen. Mestarien liigassa molemmat ovat osuneet tällä kaudella kertaalleen. La Ligassa Neymar on iskenyt kahdeksan ja Messi seitsemän maalia.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Sarjanousijan seuraikoni jatkaa uraansa
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Sarjanousijan seuraikoni jatkaa uraansa
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia