Kausiennakko 2014/15 – Sevilla

Kuva: Getty Images
Sevilla sijoittui viime kaudella La Ligassa viidenneksi ja voitti upeasti Eurooppa-liigan. Miten käy nyt, kun kokoonpanosta puuttuu viime kauden ylivoimaisesti tärkein yksilö Ivan Rakitic?
Viime kausi
Sevillan kausi ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Viidestä ensimmäisestä sarjapelistään joukkue hävisi kolme ja pelasi kaksi tasan. Kauden ensimmäinen voitto tuli kuudennella pelikierroksella Rayo Vallecanoa vastaan. Samalla alkoi viiden ottelun tappioton putki, joka päättyi erikoiseen 3-7-tappioon Real Madridille. Marraskuussa alkoi toinen hyvä jakso, jonka aikana Sevilla voitti viisi ottelua, pelasi kolme tasan eikä hävinnyt kertaakaan. Tammi-helmikuun kolme tappiota hidasti Sevillan takaa-ajoa, mutta lopulta joukkue nousi seitsemänneltä sijalta viidenneksi. Keväällä joukkue jopa voitti Real Madridin 2-1. Copa del Reyssä Sevillan taival katkesi heti alkuunsa. Racing Santander oli neljännellä kierroksella parempi yhteismaalein 2-1. Sen sijaan Eurooppa-liigassa kaikki meni nappiin. Sevilla aloitti karsinnoista, joista se eteni lohkovaiheeseen. Alkusarjan ilman tappioita selvittänyt andalusialaisjoukkue sai ensimmäisellä pudotuspelikierroksella vastaansa Mariborin, joka kaatui yhteismaalein 4-3. Neljännesvälierissä nähtiin eurokentillä poikkeuksellinen Derbi sevillano Real Betisin ja Sevillan välillä. Betis kaatui vasta rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Puolivälierien ensimmäisen osan Sevilla hävisi FC Portolle 0-1, mutta jälkimmäisessä osassa espanjalaiset olivat parempia luvuin 4-1. Välierävaihe Valenciaa vastaan sai kohtuullisen eeppisiä piirteitä. Sevilla voitti ensimmäisen osaottelun 2-0, mutta Valencia kiri toisessa osassa tasoihin ja johtoon. Ratkaisijaksi nousi Stéphane Mbia, joka puski 3-1-kavennusosuman neljännellä lisäaikaminuutilla. Yhteismaalit tasan, ja Sevilla jatkoon vierasmaalisäännön perusteella. Loppuottelussa Benficaa vastaan Sevilla joutui jälleen koville. Maalittoman varsinaisen peliajan ja jatkoajan jälkeen sankariksi nousi maalivahti Beto, joka torjui sekä Rodrigon että Óscar Cardozon rankkarit.Pelaajasiirrot – lähteneet
Ivan Rakitic, keskikentän keskusta Kärjistetysti sanottuna ilman Rakiticia Sevilla ei olisi viime kaudella ollut mitään. Etenkin syksyllä kroatialainen oli aivan omaa luokkaansa – monen mielestä jopa koko sarjan paras pelaaja. Hallitsi keskikenttää, teki maaleja (12), syötti maaleja (10), petasi hurjan tukun maalipaikkoja. Ja lähti kauden päätteeksi Barcelonaan 20 miljoonalla eurolla. Alberto Moreno, vasen puolustaja Siirto on viimeistelyä vaille valmis, joten otetaan se tähän mukaan. 22-vuotias Moreno pelasi viime kaudella kaikki kilpailut mukaan lukien 44 ottelua, joissa teki kolme maalia, antoi kaksi maalisyöttöä ja keräsi 10 varoitusta sekä yhden punaisen. Joukkueensa parhaita pelaajia, mutta päätti siirtyä Liverpooliin. Siirtosumma arviolta 15-18 miljoonaa euroa. Alberto Botía, toppari Mielenkiintoinen tapaus. Barcelonan kasvatti pelasi viime kauden lainalla Elchessä. Kuului joukkueen parhaimmistoon muttei mahtunut edelleenkään Unai Emeryn suunnitelmiin. Myytiin Olympiakosiin 2,2 miljoonalla eurolla. Diego Perotti, vasen laitahyökkääjä Perotti ei oikein missään vaiheessa onnistunut lyömään itseään läpi Sevillassa. 26-vuotias laituri pääsi syksyn aikana kentälle 19 kertaa. Tammikuun siirtoikkunan aikana hänet lainattiin Argentiinan Boca Juniorsiin. Tänä kesänä matka jatkui 330 000 euron kaupassa Genoaan. Tiberio Guarente, keskikentän keskusta Pari viime kautta lainalla eri italialaisissa joukkueissa pelannut Guarente päästettiin ilmaiseksi Empoliin. Julián, maalivahti Vuosi sitten reserveistä edustusjoukkueeseen nostettu Julián pelasi viime kevään lainalla Almeríassa, johon pelaaja siirtyi nyt pysyvästi. Manu del Moral, vasen laitahyökkääjä Pelasi viime kauden lainalla Elchessä. 30-vuotias laituri teki kaksi maalia 24 ottelussa. Nyt lainalle Eibariin. Javi Hervás, keskikentän keskusta Viime kausi meni lainalla Hérculesissa. Tämän kauden Hervás pelaa lainalla Sabadellissa. Marko Marin, hyökkäävä keskikenttä Viime kauden lainapelaaja Chelseasta, joka pelasi 30 ottelussa. Teki kaksi ja syötti seitsemän maalia. Stéphane Mbia, puolustava keskikenttä Merkittävä menetys. Viime kaudeksi Queens Park Rangersista lainattu Mbia pelasi sekä topparina että keskikentän pohjalla yhteensä 30 ottelussa. Ilman Mbian maalia Sevillaa ei olisi kruunattu Eurooppa-liigan mestariksi. Denis Cheryshev, vasen laitahyökkääjä Real Madridin kasvatti pelasi viime kauden lainalla Sevillassa. Loukkaantumisten takia vain viisi ottelua.Pelaajasiirrot – saapuneet
Grzegorz Krychowiak, puolustava keskikenttä Hankittiin 6,1 miljoonalla eurolla ranskalaisesta Reimsistä paikkaamaan Rakiticin ja Mbian jättämää aukkoa. Viime kaudella Ranskan pääsarjassa 35 ottelua, joissa neljä maalia ja yksi maalisyöttö. Aleix Vidal, vasen laitahyökkääjä Mielenkiintoinen hankinta. 24-vuotias Vidal oli viime kaudella Almerían parhaita pelaajia. Viimeisteli La Ligassa kuusi maalia ja antoi kolme maalisyöttöä. Siirto maksoi Sevillalle 3,3 miljoonaa euroa. Nicolás Pareja, toppari Pelasi viime kauden lainalla Sevillassa. Pelasi 25 ottelua ja nousi runkopelaajaksi. Sevilla onnistui hankkimaan 30-vuotiaan pysyvästi Spartak Moskovasta 2,8 miljoonan euron hintaan. Hyvä hankinta. Daniel Carrico, toppari Kaikki samat sanat kuin Parejan kohdalla. Paitsi että Carrico on 25-vuotias, pelasi 22 ottelua ja siirtyi pysyvästi Sevillaan Readingista kahdella miljoonalla eurolla. Mariano Barbosa, maalivahti Las Palmasista muutamalla sadalla tuhannella eurolla hankittu 30-vuotias maalivahti. Istunee penkillä. Alejandro Arribas, toppari Emery on selvästi innostunut keskuspuolustajista. 25-vuotias Arribas oli Osasunan parhaita pelaajia viime kaudella. Vahva pääpelaaja urakoi kahta vaille kaikki liigaottelut. Siirtyi Sevillaan vapaana agenttina. Denís Suárez, keskikentän keskusta Rakitic-kaupassa Sevilla sai Suárezin lainalle kahdeksi vuodeksi. Hyvin lupaava 20-vuotias pelasi viime kaudella Segundassa 36 ottelua tehoin 7+11. Voi olla alkavan kauden parhaita nuoria pelaajia. Iago Aspas, keskushyökkääjä Celta Vigosta vuosi sitten Liverpooliin siirtynyt 27-vuotias sai peliaikaa vain 14 Valioliiga-ottelussa. Nyt lainalla Sevillassa. Miroslav Stevanovic, oikea laitahyökkääjä Bosnialais-serbialainen Stevanovic vietti viime syksyn lainalla Elchessä ja kevään Alavésissa. Pelasi kolme peliä La Ligassa ja 13 Segundassa. Bryan Rabello, vasen laitahyökkääjä Pienikokoinen chileläinen jäi vähälle vastuulle Sevillassa, joten hänet lainattiin kevääksi Deportivo La Coruñaan. 20-vuotias syötti viisi maalia 19 ottelussa ja auttoi omalta osaltaan Deportin pääsarjaan. Raul Rusescu, keskushyökkääjä Vuosi sitten Sevillaan hankittu 26-vuotias romanialainen pääsi pelaamaan vain yhdessä liigaottelussa syksyn aikana. Pelasi kevään lainalla portugalilaisessa Bragassa, jonka riveissä teki kahdeksan maalia 20 ottelussa. Babá, keskushyökkääjä Viime kausi lainalla Levantessa. 20 peliä La Ligassa, kolme maalia ja kaksi maalisyöttöä.Joukkueen vahvuudet
Toppariosasto on erinomainen. Löytyy yksi sarjan parhaista keskuspuolustajista eli Federico Fazio. Lisäksi Sevilla sai hankittua viime kauden lainamiehet Daniel Carricon ja Nicolás Parejan. Ja vielä kirsikaksi kakun päälle Osasunasta hankittiin täysin mitat täyttävä Alejandro Arribas. Lisääkin olisi ollut, mutta Alberto Botía päätettiin myydä Olympiakosiin. Kokoonpanosta löytyy leveyttä muillekin kuin toppariosastolle. Viime kaudella vain neljä pelaajaa urakoi liigassa yli 30 ottelua. Heistäkin yksi oli maalivahti Beto. Emeryn rotaatio onnistui, sillä joukkue sijoittui La Ligassa viidenneksi ja voitti rasitusta aiheuttavan Eurooppa-liigan – vieläpä karsintojen kautta. Tälläkin kaudella Sevilla on kolmessa kilpailussa mukana, joten kokoonpanosta on löydyttävä leveyttä.Joukkueen heikkoudet
Isoksi joukkueeksi Sevilla aiheuttaa hämmentävän paljon tuomareille töitä. Viime kaudella varoituksia kerättiin 111 ja ulosajoja kahdeksan. Erityisen rumasti pelasi toppari Cala, joka otti vain yhdeksässä pelaamassaan ottelussa peräti kaksi punaista ja viisi keltaista korttia. Cala toki myytiin jo helmikuussa, mutta isossa kuvassa koko joukkueen on pystyttävä puolustamaan puhtaammin. Toinen iso heikkous on Rakiticin myynti. Viime kaudella kroatialainen oli joukkueelleen kaikki kaikessa. Miten näin tärkeän yksilön lähtö pystytään paikkaamaan? Siinä on Emeryn suurin haaste harjoituskaudella.Valmennus
42-vuotias Unai Emery aloittaa toisen kokonaisen kautensa Sevillan puikoissa. Aiemmin urallaan espanjalainen on valmentanut Lorca Deportivaa, Almeríaa, Moskovan Spartakia ja Valenciaa, jossa hän nousi tietyllä tapaa koko maailman tietoisuuteen. 4-2-3-1-ryhmityksen nimeen vannovaa Emeryä pidetään yhtenä maailman parhaista pelaajien kehittäjistä. Emeryn aikana Valencia kehitti ja myi isolla rahalla mm. Raúl Albiolin, David Villan, David Silvan, Juan Matan ja Jordi Alban. Samanlaista trendiä on odotettavissa Sevillaan, mikäli seura antaa Emerylle vapaat kädet pelaajakehityksen suhteen. Ensimmäinen esimerkki löytyy jo Alberto Morenon muodossa. Pelitavallisesti Emery on enemmän reaktiivista kuin proaktiivista koulukuntaa. Joukkue antaa pallonhallinnan keskimäärin vastustajilleen ja vetäytyy kohtuullisen alas. Pallollisessa pelaamisessa käytetään sekä lyhyitä että pitkiä syöttöjä. Merkille pantavaa on, että Sevilla pyrkii korostetun paljon voittamaan tilaa läpisyötöillä. Keskustan kautta pelaamisesta kertoo puolestaan se, että joukkue käyttää hyvin vähän keskityksiä. Emery on onnistunut hyvin murtautumisvaiheen valmentamisessa. Viime kaudella lähes kaksi kolmasosaa Sevillan laukauksista lähti keskisektorista ja vieläpä rangaistusalueen sisältä. Ei siis ihme, että Kévin Gameiro viimeisteli La Ligassa 15 ja Carlos Bacca 14 maalia. Suurin onglema on se, että hyökkäyspelin käynnistäjä, pyörittäjä, murtavien läpisyöttöjen antaja ja usein vielä maaleja viimeistellytkin Rakitic on poissa. Mikäli Emery ei löydä kokoonpanostaan Rakitica suoraan korvaavaa pelaajaa, joukkueen pelitapaa on muutettava hieman erilaiseksi.Tärkein pelaaja
Federico Fazio Nyt kun Rakitic on poissa, on hyvin mahdollista – jopa todennäköistä – että ainakin alkukaudella pelinrakentelu ja sitä kautta maalinteko tökkii. Siksi on entistä tärkeämpää, että puolustus pystyy suojelemaan Sevillaa takaiskumaaleilta. Vaikka alakerran linjassa on muitakin päteviä pelaajia, Fazio on ylitse muiden. 195-senttinen argentiinalainen on vahva pääpelaaja, joka siivoaa pallot jatkuvasti pois vaara-alueelta.Arvio
Paljon riippuu Emeryn taidoista. Viime kauden joukkue rakennettiin Rakiticin vahvuuksien ympärille. Nyt niin ei voi tehdä. Löytyykö kokoonpanosta ”uusi Rakitic”? Mikä on Grzegorz Krychowiakin panos? Entä Denís Suárezin? Jos uutta Rakiticia ei löydy, miten Emery muuttaa pelitapaansa? Vaikea uskoa, että Sevilla voisi alkavalla kaudella haastaa Athletic Bilbaoa taisteluun viimeisestä Mestarien liiga -paikasta. Sijat 5-7.Kokoonpano
Maalivahdit 1 Javi Varas 13 Beto 25 Mariano Barbosa Puolustajat 2 Federico Fazio 3 Fernando Navarro 5 Diogo Figueiras 6 Daniel Carrico 19 Cicinho 21 Nicolás Pareja 23 Coke 28 Moisés Delgado Keskikenttäpelaajat 4 Grzegorz Krychowiak 8 Sebastián Cristóforo 12 Vicente Iborra 15 Piotr Trochowski 17 Denís Suárez Hyökkääjät 7 Kévin Gameiro 9 Carlos Bacca 11 Jairo Samperio 13 Iago Aspas 19 José Antonio Reyes 20 Vitolo 22 Aleix Vidal 33 Carlos Fernández Bryan Rabello Miroslav Stevanovic Manu del Moral Raul Rusescu Babá Valmentaja Unai EmeryLUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu
- Lopun hetkien draamaa Barcelonassa – iso vaikutus El Clásicoon
- Barcelona yritti myydä Frenkie de Jongin: ”Seura oli silloin taloudellisesti vaikeassa tilanteessa”
- La Ligan pelaajat suunnittelevat protestia Yhdysvalloissa pelattavaa sarjaottelua vastaan
- Hansi Flick kumosi huhut: ”Täyttä roskaa”
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Lopun hetkien draamaa Barcelonassa – iso vaikutus El Clásicoon
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Kriisi kytee Barcelonassa: Deco esti Hansi Flickiä rankaisemasta tähtipelaajaa
- Barcelonalta kaksi isoa uutista: Camp Nousta ja isosta sponsoridiilistä
- Hansi Flick kumosi huhut: ”Täyttä roskaa”