Barcelona keräsi ennätystulot viime tilikaudelta

Barcelonan viime tilikauden tulot nousivat ennätykselliseen 530 miljoonaan euroon. Seura ei ole tiedotteensa mukaan koskaan aiemmin rikkonut 500 miljoonan euron rajapyykkiä. Liikevoittoakin kertyi mukavat 41 miljoonaa euroa.
Nykyinen hallitus on istunut tehtävässään neljä vuotta. Ajanjakson aikana Barcelona on tehnyt yhteensä voittoa 113 miljoonaa euroa eli keskimäärin 28 miljoonaa vuosittain.
– Olemme kasvaneet enemmän kuin mikään muu seura maailmassa. Meillä on myös eniten potentiaalia parantaa sopimuksiamme. Se helpottaa maailmanlaajuista asemaamme, seuran talousasioista vastaava varapuheenjohtaja Javier Faus sanoi lehdistötilaisuudessa.
Positiivisen tuloksen lisäksi Barcelona lyhensi nettovelkaansa viime tilikaudella 44 miljoonan euron edestä. Nykyinen hallitus on kaiken kaikkiaan vähentänyt nettovelan määrän 431 miljoonasta eurosta nykyiseen 287 miljoonaan.
Fausin mukaan Barcelona hakee seuraavaksi kasvua Venäjältä ja Brasiliasta, joissa pyritään hyödyntämään Lionel Messin ja Neymarin suosiota.
Toimittajan sana
Toivon mukaan talouden tunnusluvut on laskettu rehellisesti, eikä taas tarvitse lähteä raastupaan. Joka tapauksessa, jalkapallomaailmassa lasikatto ei ole vielä tullut vastaan. Suurseurojen liikevaihdot kasvavat vuosi vuodelta, mutta positiivista on, että samalla Barcelona on lyhentänyt velkaansa. Toiminta vaikuttaisi olevan taloudellisesta näkökulmasta terveemmällä pohjalla kuin vuosi sitten.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Romano: Carlo Ancelotti poistuu Real Madridista – korvaaja selvillä
- Gironan valmentaja Michel joutui sairaalaan
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan UCL-haaveet murenivat – Eric García: ”Kukaan ei luottanut meihin tällä kaudella”
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Romano: Carlo Ancelotti poistuu Real Madridista – korvaaja selvillä
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Gironan valmentaja Michel joutui sairaalaan
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- AS: Real Madrid kiinnostunut Benfican laitapuolustajasta – yrittää saada siirtosummaa pienemmäksi