Barcelona-case: Kaikki alkoi Korean pojasta

Fifan Barcelonalle langettamaa siirtokieltoa on spekuloitu espanjalaismediassa nyt parin päivän ajan. Barcelonaa rangaistiin alaikäisten pelaajien siirtojen takia. Fifa on kieltänyt alle 18-vuotiaiden pelaajien kansainväliset siirrot kolmea erityistapausta lukuun ottamatta:
- Pelaajan vanhemmat muuttavat jalkapalloon liittymättömistä syistä maahan, jossa uusi seura sijaitsee.
- Siirto tapahtuu Euroopan Unionin alueella, ja pelaaja on vähintään 16-vuotias.
- Pelaaja asuu korkeintaan 50 kilometrin päässä sekä uudesta seurasta että sen maan, jossa seura sijaitsee, rajasta.
Sekä madridilais- että barcelonalaislehtien mukaan kohu alkoi eteläkorealaisesta Lee Seung Woosta, jota pidetään yhtenä seuran lahjakkaimmista pelaajista. Leen hankinta ei täyttänyt yhtään kolmesta erityistapauskriteeristä, mikä aloitti Fifan toimet Barcelonaa vastaan.
Marcan tietojen mukaan Barcelona hankki nyt 16-vuotiaan Leen vuonna 2011 Etelä-Afrikassa pelatun Danone Cupin jälkeen. Myöhemmin Fifan tuomiolistalle joutuivat niin ikään korealaiset Paik Seung-Ho ja Jang Gyelhoee, ranskalainen Theo Chendri, Nigerian Bobby Adekanye ja Kamerunin Patrice Sousia.
Suuri osa pelaajista kuuluu joko Barcelonan alle 16-vuotiaiden (Cadete A) tai alle 18-vuotiaiden (Juvenil B) joukkueeseen. Listalla kerrotaan olevan myös Antonio Sanabria, jonka Barcelona myi tammikuussa italialaiseen Sassuoloon.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi