Real Madrid voitti Osasunan – Jesé vauhdissa

Real Madrid otti vahvan kiinnityksen jatkopaikkaan Copa del Reyn neljännesvälierien ensimmäisessä osaottelussa. Osasuna kaatui Santiago Bernabéulla maalein 2-0.
Voitto oli herkullinen Realille, sillä joulukuun kohtaamisessa joukkueet päätyivät tasapeliin.
Realin päävalmentaja Carlo Ancelotti nosti avaukseen tuoreen isän Iker Casillasin ja erinomaisia otteita tällä kaudella esittäneen Jesén. Molemmat esiintyivät edukseen. Casillas piti nollan, ja Jesé iski maalin.
Ottelu oli käytännössä alusta loppuun kotijoukkueen hallussa. Real aloitti hurjalla prässillä, eikä Osasuna päässyt missään vaiheessa kunnolla peliin mukaan. Osasuna sai luotua muutaman tilanteen, joita se ei kuitenkaan pystynyt hyödyntämään.
Ensimmäinen maali oli syntyä vartin pelin kohdalla. Cristiano Ronaldo pelasi pystyyn Jesélle. Osasuna-maalivahti Asier Riesgo kaatoi nuorukaisen osuen samalla palloon. Erotuomari Pedro Pérez näytti ensin palloa pilkulle, mutta muutti tuomion Osasunan vapaapotkuksi konsultoituaan avustavaa tuomaria. Samalla Jesélle nostettiin varoitus sukeltamisesta.
Kolme minuuttia myöhemmin Jesé hankki haastollaan vapaapotkun. Luka Modric toimitti pallon laidalta maalille, ja Karim Benzema puski lukemat 1-0:aan.
Puolen tunnin kohdalla Jesé ohitti Riesgon ja yritti vielä syöttää Ronaldolle tyhjää maalia. Osasuna-puolustus pääsi viime hetkellä väliin.
Real loi useita maalipaikkoja, mutta Benzema, Ronaldo ja Gareth Bale kunnostautuivat vuorotellen tuhlaajapoikina.
Tunnin kohdalla Jesé näytti vanhemmilleen maalinteon mallia. Benzema ja Ronaldo alustivat osuman.
Kymmenisen minuuttia myöhemmin Jesén hyvä ottelu päättyi ennenaikaisesti. 20-vuotias satutti vetotilanteessa jalkansa, ja hänet jouduttiin vaihtamaan Iscoon.
Real oli vielä lisätä johtoaan. Benzema pelasi tyhjän maalin Balelle, mutta sijoitus kilpistyi tiellä olleeseen Ronaldoon.
Illan toisessa myöhäisottelussa Rayo Vallecano ja Levante pelasivat maalittoman tasapelin.
Kokoonpanot
Real Madrid
1 Casillas
17 Arbeloa
3 Pepe
4 Ramos
12 Marcelo
24 Illarramendi -> Casemiro (88.)
19 Modric
11 Bale
20 Jesé -> Isco (70.)
7 Ronaldo
9 Benzema -> Morata (81.)
Real Madrid, vaihtopenkki
15 Carvajal
16 Casemiro
22 di María
23 Isco
25 López
21 Morata
18 Nacho
Osasuna
1 Riesgo
15 Oier
4 Flaño
14 Arribas
23 Dámia
20 Silva -> Puñal (58.)
23 Loe
16 Cejudo -> Bertran (79.)
8 de las Cuevas -> García (68.)
21 Torres
19 Riera
Osasuna, vaihtopenkki
2 Bertran
13 Fernández
31 García
22 Lotiès
3 Oriol
10 Puñal
12 Satrustegui
Copa del Rey torstaina
Real Sociedad – Villarreal 0-0
Real Madrid – Osasuna 2-0 (1-0)
1-0 Karim Benzema (19.)
2-0 Jesé (60.)
Rayo Vallecano – Levante 0-0
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Käry kävi – nyt rapsahti dopingpanna
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen