Bayern ja ManU Koken perässä

Erinomaisia otteita koko syksyn esittänyt Atlético Madridin keskikenttäpelaaja Koke on nousemassa siirtomarkkinoiden kuumimmaksi perunaksi. Sekä Bayern München että Manchester United ovat tietojen mukaan Koken perässä jo tammikuun siirtoikkunan aikana.
Saksalaislehti AZ:n mukaan Bayernin päävalmentaja Pep Guardiola on pitkään seurannut 21-vuotiaan Koken otteita ja on valmis tekemään kaikkensa saadakseen keskikenttämiehen seuraansa. Bayernissa pelaa jo entuudestaan Thiago Alcántara, joka on Kokelle tuttu pelaaja Espanjan 21-vuotiaiden maajoukkueesta. Guardiola uskoo lehden mukaan kaksikon täydentävän toisiaan loistavasti.
Englannista tihkuu vielä täsmällisempää tietoa, sillä Daily Mirrorin mukaan ManU:n manageri David Moyes on valmis lyömään tiskiin 35 miljoonaa euroa jo heti tammikuun 1. päivänä. Lehden tietojen mukaan Moyes on itse käynyt tarkkailemassa Kokea kahdesti, ja kaikkineen seuran edustajat ovat olleet seuraamassa pelaajan otteita peräti seitsemän kertaa viime viikkojen aikana.
Koken sopimukseen on kirjattu 35 miljoonan euron ulosostopykälä, joten sitä alemmalla summalla mies ei Madridista missään nimessä lähde. Vielä kesällä ennen uuden sopimuksensa allekirjoittamista Koke olisi ollut saatavilla ”vain” 20 miljoonalla. Kokonaan toinen asia on hurjassa vireessä olevan Atléticon myyntihalukkuus tai pelaajan oma halu vaihtaa maisemaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Romano: Carlo Ancelotti poistuu Real Madridista – korvaaja selvillä
- Gironan valmentaja Michel joutui sairaalaan
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan UCL-haaveet murenivat – Eric García: ”Kukaan ei luottanut meihin tällä kaudella”
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”