Valencia antoi lähtöpassit päävalmentaja Miroslav Djukicille

Valencia ilmoitti maanantaina erottaneensa päävalmentaja Miroslav Djukicin tehtävistään. Djukic ehti toimia Valencian peräsimessä vain vajaat puoli vuotta korvattuaan kesällä Ernesto Valverden tehtävässä.
Viimeinen niitti Djukicin arkkuun oli viikonlopun 0-3-tappio Atlético Madridille. Tappio oli Valencialle jo kahdeksas kuluvalla kaudella ja seurajohto päätti toimia.
– Olemme täällä ilmoittamassa Miroslav Djukicin erottamisesta. Omalta osaltani minulla ei ole enempää sanottavaa, puheenjohtaja Amadeo Salvo totesi tylysti lehdistötilaisuuden aluksi.
Djukicin paikan ottaa toistaiseksi Nico Estevez ja seura tekee päätökset uudesta päävalmentajasta myöhemmin. Serbivalmentaja itse otti potkunsa vastaan ainakin ulkoisen tyynesti.
– Ammattilaisena en ymmärrä tätä päätöstä, mutta kunnioitan sitä, Djukic totesi.
– Toivotan puheenjohtajalle ja kaikille yhteisesti onnea seuran viemisessä eteenpäin.
Seuran vasta nimetty urheilupuolen General Manager Francisco Joaquín Pérez Rufete tyytyi muutamaan korulauseeseen.
– Kiitän Djukicia työstä siitä työstä, jonka hän on tehnyt edustamamme seuran eteen. Tämä on kova päivä kaikille. Jos mahdollista, meidän täytyy alkaa tehdä töitä vauhdikkaammin. [Kauden] alussa olimme erittäin luottavaisina, mutta jalkapallossa tällaista voi tapahtua.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Käry kävi – nyt rapsahti dopingpanna