Costa ratkaisi jälleen Atléticolle

Atlético Madrid ja Valencia on joskus tunnettu espanjalaisina huippujoukkeina. Sunnuntain La Liga -ottelussa vain toinen osoitti olevansa huipulla. Atlético voitti pelin maalein 3-0.
Diego Costa aloitti maalinteon vajaan tunnin kohdalla. Puolen kentän kohdalta laidasta lähtenyt Costan vastahyökkäys ei näyttänyt erityisen vaaralliselta, mutta Valencia-puolustus peruutti ja peruutti, joten hyökkääjälle aukesi tilaa maalintekoon.
Pikkuhiljaa supervaihtomiehen tittelin ansaitseva Raúl García lisäsi Atléticon johdon 2-0:aan viitisen minuuttia myöhemmin. García ehti olla ennen maaliaan vain kolme minuuttia kentällä.
Costa viimeisteli loppulukemat rangaistuspotkusta. Maali oli Costan liigakauden 17:s. Samaan on pystynyt vain Real Madridin Cristiano Ronaldo. Täydellinen ei Costankaan ilta ollut, sillä hän tuhri muutamaa minuuttia aiemmin saadun rangaistuspotkun.
Voiton myötä Atlético nousi takaisin tasapisteisiin FC Barcelonan kanssa. Pisteiden lisäksi joukkueiden maaliero on täsmälleen sama. Barcelonalla on maali enemmän tehtynä, mutta Atlético on päästänyt yhden vähemmän. Real Madrid seuraa viiden pisteen päässä kolmantena.
La Liga sunnuntaina
Almería – Espanyol 0-0
Real Sociedad – Real Betis 5-1 (1-1)
1-0 Imanol Agirretxe (6.)
1-1 Jorge Molina (19.)
2-1 Ion Ansotegi (55.)
3-1 Antoine Griezmann (62.)
4-1 Imanol Agirretxe (68.)
5-1 Xabi Prieto (85.)
Sevilla – Athletic Bilbao 1-1 (1-1)
1-0 Alberto Moreno (4.)
1-1 Markel Susaeta (6.)
Atlético Madrid – Valencia 3-0 (0-0)
1-0 Diego Costa (58.)
2-0 Raúl García (63.)
3-0 Diego Costa rp. (80.)
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tässä Barcelonan ja Real Madridin kokoonpanot El Clásicoon
- Relevo: Jude Bellingham joutumassa olkapääleikkaukseen
- AS: Vinícius nousee Real Madridin parhaiten palkatuksi pelaajaksi
- Alexander Sørloth teki La Liga -historiaa
- Sevillan kannattajat menettivät malttinsa – pelaajat joutuivat jäämään yöksi harjoituskeskukseen
- Ilkay Gündoğan kertoi miksi poistui Barcelonasta
- AS: Dean Huijsen haluaa siirtyä Real Madridiin
- Romano: Espanjan EM-voittaja siirtyy Valioliigaan
- Romano: Carlo Ancelotti poistuu Real Madridista – korvaaja selvillä
- Gironan valmentaja Michel joutui sairaalaan

- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”