Alasarjaseura jätti Real Madridin nollille
Kuva: Getty Images
Copa del Reyn toistaiseksi suurin neljännesvälieräyllätys nähtiin lauantai-iltana, kun kolmannen sarjaportaan Olímpic Xàtiva onnistui venymään maalittomaan tasapeliin Real Madridia vastaan. Real on toki yhä suursuosikki jatkoon, sillä ottelupari on kaksiosainen.
Ottelun parhaat paikat siunaantuivat Iscolle ja avaukseen nousseelle Álvaro Moratalle. Molempien ratkaisut jäivät kuitenkin suhteellisen vaisuiksi. Moratan lisäksi päävalmentaja Carlo Ancelotti nosti avauskokoonpanoon Jesén, Casemiron ja Nachon, jotka eivät ole saaneet juurikaan peliaikaa tällä kaudella. Maalia vartioi Iker Casillas.
Yllätyksiä myös muualla
Real Madrid pelasi sentään tasapelin, kun taas Levante hävisi maalein 0-1 Recreativo de Huelvalle. Myös Getafelle ilta oli vaikea. Joukkue jäi 1-1-tasapeliin Gironan kanssa. Kahden pääsarjajoukkueen kohtaamisessa Celta Vigo oli Athletic Bilbaoa parempi lukemin 1-0. Santiago Mina iski ottelun ainoan osuman. Ainoa joukkue, joka käytännössä varmisti paikkansa seuraavalle kierrokselle jo ensimmäisessä osaottelussa, oli Atlético Madrid. Raúl García, Arda Turan (2) ja David Villa tyylittelivät vieraille 4-0-voiton Sant Andreusta.Copa del Rey lauantaina
Sant Andreu – Atlético Madrid 0-4 (0-2) 0-1 Raúl García (12.) 0-2 Arda Turan (20.) 0-3 Arda Turan (55.) 0-4 David Villa (85.) Girona – Getafe 1-1 (1-1) 1-0 David Timor (15.) 1-1 Ciprian Marica (37.) Celta Vigo – Athletic Bilbao 1-0 (0-0) 1-0 Santiago Mina (71.) Recreativo Huelva – Levante 1-0 (0-0) 1-0 Ruyman (89.) Olímpic Xàtiva – Real Madrid 0-0LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Media: Real Madrid hakee inspiraatiota Barcelonasta
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa
- Barcelona voitokas La Ligan kärkikamppailussa – Lamine Yamal iski maalin
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa
- Media: Real Madrid hakee inspiraatiota Barcelonasta
- Vinícius sai vihellyskonsertin Real Madridin kannattajilta
- Raphinha ei päässyt FIFA:n tähdistökentälliseen – Hansi Flick: ”Naurettavaa”
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Kylian Mbappé lähetti terveiset Cristiano Ronaldolle: ”Uskomatonta”