Levante-maalivahti Keylor Navas: ”Toivon olevani kunnossa kun sarja jatkuu”

Levanten ykkösmaalivahti Keylor Navas ei matkannut maajoukkuetehtäviin Costa Rican kanssa johtuen ongelmista olkapäänsä kanssa. 26-vuotias Navas on kärsinyt pidempään jännetulehduksesta oikeassa olkapäässään ja päätti lopulta jättää edustustehtävät väliin.
– Nämä ovat asioita, joita kukaan ei halua tehdä. Minulla on ollut kipuja, mutta olen aina pyrkinyt lähtemään [maa]joukkueen mukaan kun minut on ryhmään nimetty. Tällä kertaa en valitettavasti loukkaantumisen takia päässyt mukaan, Navas kertoi tiistaina espanjalaismedialle.
Navas on käynyt olkapäänsä kanssa tutkimuksissa ja lepo on nyt parasta lääkettä.
– Vamma ei ole vakava, mutta minun pitää olla varovainen. Olkapäät ovat maalivahdin tehtävien kannalta hyvin tärkeitä, Navas selitti.
– Kipu on kova ja tietyt liikkeet sattuvat. Lääkäri kertoi minulle, että tämän kanssa pitää olla varovainen, sillä muuten vamma voi äityä niin pahaksi etten pysty lainkaan pelaamaan.
Navasin mukaan olkapää hoidetaan nyt kerralla kuntoon saakka.
– Toivon toipuneeni kuntoon siihen mennessä kun sarja jatkuu, mutta en aio riskeerata mitään. Haluan olla sataprosenttisessa kunnossa ja odotan siihen saakka kunnes kivut ovat poissa.
26-vuotias Navas siirtyi Espanjaan ja Albaceteen kesällä 2010 ja matka jatkui vuotta myöhemmin Levanteen ensin lainalle ja myöhemmin pysyvällä sopimuksella. Costaricalainen on vähitellen raivannut tiensä joukkueen ykkösmaalivahdiksi.
Navas on nähty kentillä myös Suomessa, sillä hän kuului kesällä 2003 pelatun U17-ikäluokan MM-lopputurnausjoukkueeseen. Costa Rican A-maajoukkueessa Navas on sittemmin pelannut 50 ottelua.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Barcelonan vesi kielellä odottama teinitähti viikoiksi sivuun – koko loppukausi pilalla?
- Real Madrid tekemässä uuden aluevaltauksen
- Dani Carvajal sivuun derbystä – Jude Bellinghamilla vatsaongelma
- Barcelona on kiinnostunut La Ligan nuoresta brassilupauksesta
- Espanjalaisilla heikko ilta Euroopassa – Manuel Pellegrini harmitteli ”epäreilua” tulosta
- João Félix puhui rehellisesti ajastaan Atléticossa: ”En sopeutunut seuraan”
- Sergio Ramos ylsi hienoon rajapyykkiin Mestarien liigassa
- ”Riippuu Atléticosta” – Näin João Félix kommentoi tulevaisuuttaan Barcelonassa
- João Cancelo jätti maailman parhaan joukkueen päästäkseen Barcelonaan: ”Se on riski”
- Real Sociedad oli kiinni vakuuttavassa päänahassa – voitto haihtui lopussa ilmaan
- Ottaako Barcelonan seuralegenda mallia Sergio Ramosista ja Santi Cazorlasta? ”Meillä on puheyhteys”
- João Félix puhui rehellisesti ajastaan Atléticossa: ”En sopeutunut seuraan”
- Sergio Ramos ylsi hienoon rajapyykkiin Mestarien liigassa
- João Cancelo jätti maailman parhaan joukkueen päästäkseen Barcelonaan: ”Se on riski”
- Barcelona on kiinnostunut La Ligan nuoresta brassilupauksesta
- Real Madrid tekemässä uuden aluevaltauksen
- ”Riippuu Atléticosta” – Näin João Félix kommentoi tulevaisuuttaan Barcelonassa
- Barcelonan vesi kielellä odottama teinitähti viikoiksi sivuun – koko loppukausi pilalla?
- Dani Carvajal sivuun derbystä – Jude Bellinghamilla vatsaongelma
- Espanyol-legenda kertoi miksi hylkäsi Barcelonan tarjouksen