Neymarin maaginen syöttö ratkaisi Katalonian derbyn

Katalonian derby päättyi juuri niin kuin sen odotettiin päättyvän: FC Barcelonan voittoon. Sitä sen sijaan ei osattu odottaa, että Espanyol laittaisi isännät niinkin tiukille. Alexis Sánchez oli lopulta ainoa, joka onnistui maalinteossa. Sánchez on tosin Neymarille kiitoksen velkaa, sen verran huikean syötön brasilialainen tarjoili joukkuekaverilleen. Loppulukemat merkittiin Barcelonalle 1-0.
– Se oli todella vaikea peli. Fyysisesti oli myös hankalaa, mutta saimme kolme pistettä, Sánchez sanoi ottelun jälkeen.
Ensimmäinen puoliaika ei paljon tarjonnut. Molemmissa päissä nähtiin yksi erinomainen maalipaikka. Reilun puolen tunnin pelin jälkeen Espanyolilla oli hyvä tilaisuus siirtyä johtoon, mutta Victor Valdésin jalkatorjunta esti yrityksen. Pari minuuttia ennen taukoa Kiko Casilla torjui toisessa päädyssä Andrés Iniestan volleyn kulmapotkun jälkitilanteesta. Heti perään Dani Alves laukoi rangaistusalueen rajoilta tolppaan.
Parin paikan lisäksi molemmat maalivahdit joutuivat torjumaan kerran. Sánchezin laukaus ottelun alkuminuuteilla jäi liian hiljaiseksi. Toisessa päässä Torjen laukaus suuntautui suoraan Valdésin syliin. Muut harvat laukaukset, mukaan lukien Lionel Messin vapaapotku erinomaisesta paikasta, viuhuivat yli ja ohi maalipuiden.
Toisella puoliskolla useita keskityksiä ottelussa hukannut Alves löysi rangaistusalueelta Messin, jonka pusku suuntautui oikeaoppisesti kohti alakulmaa. Casilla veti kuitenkin pidemmän korren venyttämällä hienoon torjuntaan.
Tunnin pelin jälkeen Neymar antoi näytteitä osaamisestaan. Rangaistusalueen vasemmassa kulmassa operoinut brasilialainen kokeili ensin laukaustaan. Ohi maalin. Seuraavassa tilanteessa Neymarin syöttö löysi parin Espanyol-puolustajan jaloista Sánchezin, joka venytti pallo tyhjään maaliin.
Neymar ja Messi saivat toiset yritykset ottelun lopussa. Casilla tuli rangaistusalueen ulkopuolelle katkaisemaan, mutta Neymar ehti ensin palloon. Tai olisi ehtinyt, jos hän ei olisi hypännyt pallon yli. Messi puolestaan kokeili vapaapotkusta. Viuhuva laukaus painui metrin verran ohi maalin.
Voiton myötä Barcelona jatkaa myös 12:nnen kierroksen jälkeen sarjan kärkipaikalla. Joukkue on kerännyt 11 voittoa ja yhden tasapelin. Espanyol on toistaiseksi sijalla kahdeksan.
Maalit
1-0 Alexis Sánchez (68.)
Kokoonpanot
FC Barcelona
1 Valdés
22 Alves
3 Piqué
14 Mascherano -> Bartra (89.)
2 Montoya
16 Busquets
6 Xavi
8 Iniesta -> Fàbregas (86.)
9 Sánchez -> Pedro (85.)
10 Messi
11 Neymar
FC Barcelona, vaihtopenkki
15 Bartra
4 Fàbregas
7 Pedro
13 Pinto
24 Roberto
17 Song
20 Tello
Espanyol
13 Casilla
3 Rodríguez
6 Sidnei
15 Moreno
18 Fuentes
4 Sánchez
14 López
7 Bifouma -> Cordoba (63.)
23 González -> Lanzarote (84.)
25 Torje
9 García
Espanyol, vaihtopenkki
22 Alex
11 Capdevila
19 Colotto
24 Cordoba
12 Lanzarote
1 German
5 Tejera
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- AS: Vinícius nousee Real Madridin parhaiten palkatuksi pelaajaksi
- Alexander Sørloth teki La Liga -historiaa
- Sevillan kannattajat menettivät malttinsa – pelaajat joutuivat jäämään yöksi harjoituskeskukseen
- Ilkay Gündoğan kertoi miksi poistui Barcelonasta
- AS: Dean Huijsen haluaa siirtyä Real Madridiin
- Romano: Espanjan EM-voittaja siirtyy Valioliigaan
- Romano: Carlo Ancelotti poistuu Real Madridista – korvaaja selvillä
- Gironan valmentaja Michel joutui sairaalaan
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Ilkay Gündoğan kertoi miksi poistui Barcelonasta
- AS: Dean Huijsen haluaa siirtyä Real Madridiin
- Romano: Espanjan EM-voittaja siirtyy Valioliigaan
- Sevillan kannattajat menettivät malttinsa – pelaajat joutuivat jäämään yöksi harjoituskeskukseen
- Romano: Carlo Ancelotti poistuu Real Madridista – korvaaja selvillä
- Alexander Sørloth teki La Liga -historiaa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Gironan valmentaja Michel joutui sairaalaan