Almeríalle kauden avausvoitto Valencian kustannuksella
Pitkään se kesti, mutta lopulta Almería löysi voitonjyvän. Joukkue kaatoi kauden 11:nnellä kierroksella Valencian vieraskentällä maalein 2-1.
Valencialla ei ollut ottelussa juurikaan hätää. Jonas vei rangaistuspotkusta kotijoukkueen johtoon reilun puolen tunnin jälkeen. Toisen puoliajan alkuun kentälle päästetty Aleix Vidal käänsi pitkälti ottelun kulun. 62 minuutin kohdalla Marco Torsiglieri tasoitti ja seitsemän minuuttia myöhemmin Vidal laukoi Almerían voittoon.
Almería on voitosta huolimatta sarjajumbo, mutta nyt tilanne näyttää huomattavasti valoisammalta. 16:nnella sijalla majaileva Celta Vigo on vain kolmen pisteen päässä. Valencia on sen sijaan jämähtänyt pahasti keskikastiin. Mestarien liigaan oikeuttava neljäs sija on karannut jo seitsemän pisteen päähän.
Illan toinen kello yhdeksän peli tarjosi niin ikään draamaa loppuhetkille saakka. Kutkuttavien vaiheiden jälkeen Real Valladolid ja Real Sociedad tasasivat pisteet maalein 2-2.
Antoine Griezmann vei kahdella maalillaan vieraat karkumatkalle, joka kesti lähes loppuun asti. Vartti ennen päätösvihellystä Valladolid alkoi osua. Ensin Daniel Larsson kavensi ja kolme minuuttia myöhemmin Javi Guerra tasoitti pelin. Hienosta noususta jäi lopulta hieman valju sivumaku, kun Patrick Ebert epäonnistui rangaistuspotkussa pelikellon näyttäessä täyttä aikaa.
La Liga keskiviikkona
Valencia – Almería 1-2 (1-0) 1-0 Jonas rp. (33.) 1-1 Marco Torsiglieri (62.) 1-2 Aleix Vidal (69.) Real Valladolid – Real Sociedad 2-2 (0-1) 0-1 Antoine Griezmann (15.) 0-2 Antoine Griezmann (53.) 1-2 Daniel Larsson (76.) 2-2 Javi Guerra (79.) Osasuna – Rayo Vallecano klo 23 Real Madrid – Sevilla klo 23LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla