Tolpat kolisivat Old Traffordilla – Sociedadille tappio

1-0-lukemiin päättyneessä Manchester Unitedin ja Real Sociedadin välisessä ottelussa nähtiin vain yksi maali mutta sitäkin enemmän tolppien kolistelua.
Ottelun voittomaali syntyi jo minuutin pelin jälkeen. Hienosti harhautellut Wayne Rooney latasi pallon tolppaan, josta peliväline kimposi Sociedadin Iñigo Martínezille. Puolustaja ohjasi pallon epäonnekseen omaan maaliin.
Tilanteita nähtiin pitkin ottelua molemmissa päissä. Vartin kohdalla Rooney sai loistopaikan maalin eteen, mutta Sociedad-vahti Claudio Bravo venyi erinomaiseen torjuntaan.
Unitedin maalivahtia David de Geaa kokeiltiin ensimmäisen kerran toden teolla Haris Seferovicin lauottua tulisesti. Antoine Griezmannin vetoa de Gea sen sijaan ehti seurata vain katseellaan, kun kova vapaapotku kolahti tolppaan.
Toisella puoliskolla lisämaaleja ei nähty, vaikkakin lähellä käytiin. Muutaman Bravon torjunnan ja Carlos Martínezin peiton lisäksi Antonio Valencia ja Alberto de la Bella kolistelivat kolmannen ja neljännen kerran Old Traffordin maalipuita.
Lohkon toisessa ottelussa Bayer Leverkusen murskasi Shakhtar Donetskin maalein 4-0. Sociedadin tilanne on murheellinen, sillä kolmen kierroksen jälkeen pistetili on yhä avaamatta. Jatkopaikka on karannut jo kuuden pisteen päähän. Myös Eurooppa-liigaan oikeuttava kolmas sija vaatisi neljän pisteen kaulan kirimistä.
Mestarien liiga keskiviikkona
TsSKA Moskova – Manchester City 1-2 (1-2)
1-0 Zoran Tosic (32.)
1-1 Sergio Agüero (34.)
1-2 Sergio Agüero (42.)
Anderleht – Paris Saint-Germain 0-5 (0-3)
0-1 Zlatan Ibrahimovic (17.)
0-2 Zlatan Ibrahimovic (22.)
0-3 Zlatan Ibrahimovic (36.)
0-4 Edinson Cavani (52.)
0-5 Zlatan Ibrahimovic (62.)
Bayern München – Viktoria Plzen 5-0 (2-0)
1-0 Franck Ribéry rp. (25.)
2-0 David Alaba (37.)
3-0 Franck Ribéry (61.)
4-0 Bastian Schweinsteiger (64.)
5-0 Mario Götze (90+1.)
Benfica – Olympiakos 1-1 (0-1)
0-1 Alejandro Dominguez (29.)
1-1 Óscar Cardozo (83.)
Galatasaray – FC Kööpenhamina 3-1 (3-0)
1-0 Felipe Melo (10.)
2-0 Wesley Sneijder (38.)
3-0 Didier Drogba (45+1.)
3-1 Claudemir (88.)
Bayer Leverkusen – Shakhtar Donetsk 4-0 (1-0)
1-0 Stefan Kiessling (22.)
2-0 Simon Rolfes rp. (50.)
3-0 Sidney Sam (57.)
4-0 Stefan Kiessling (72.)
Manchester United – Real Sociedad 1-0 (1-0)
1-0 Iñigo Martínez om. (2.)
Real Madrid – Juventus 2-1 (2-1)
1-0 Cristiano Ronaldo (4.)
1-1 Fernando Llorente (22.)
2-1 Cristiano Ronaldo rp. (29.)
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Romano: Carlo Ancelotti poistuu Real Madridista – korvaaja selvillä
- Gironan valmentaja Michel joutui sairaalaan
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan UCL-haaveet murenivat – Eric García: ”Kukaan ei luottanut meihin tällä kaudella”
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”