Espanjalaislehti: Gareth Balella selän välilevyvamma
Suurella kohulla loppukesästä Real Madridin riveihin siirtynyt Gareth Bale ei ole uudessa seurassaan esiintynyt vielä kuin pariin otteeseen kesän loukkaantumisten jälkeen. Edessä saattaa olla kuitenkin paljon suurempia ongelmia.
Espanjalaisen Marcan tietojen mukaan Balella on todettu selässä ongelmia kahden välilevyn kanssa, joista toinen on pois paikoiltaan ja toisessa on pullistuma. Vamma todettiin lehden tietojen mukaan jo Balen sopimuksen yhteydessä tehdyssä lääkärintarkastuksessa, jossa selästä otetut kuvat paljastivat tilanteen kiistattomasti.
Lääkärintarkastuksen tehnyt klinikka informoi Real Madridia välittömästi asiasta, mutta puheenjohtaja Florentino Pérez ei enää lähtenyt peruuttelemaan suurkaupassa, vaan siirto vietiin suunnitellusti loppuun saakka.
Välitöntä uhkaa Balen pelaamiselle ei ole. Pelaaja on Marcan mukaan itse todennut ettei ole tuntenut mitään kipuja selässään nyt tai aiemminkaan. Ilman kipuja Bale on periaatteessa täydessä pelikunnossa ja tämän pohjalta Real myös päätyi etenemään siirron suhteen loppuun saakka.
Jonkinlainen tikittävä aikapommi Bale kuitenkin tällä hetkellä on, sillä jos selkä alkaa vaivata, edessä voi olla vaikea operaatio, mikä merkitsisi väistämättä pitkää poissaoloa kentiltä. Lääkäreiden mukaan selkä voi pysyä oireettomana, mutta yhtä lailla kipeytyä pahasti hyvinkin nopeasti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla