Eder Balantan siirto Barcelonaan askelen lähempänä
Argentiinan pääsarjan River Platen topparilupaus Eder Balantan siirto Barcelonaan näyttää entistä todennäköisemmältä. Katalonialaisseura on ollut 20-vuotiaan bolivialaisen kintereillä jo jonkin aikaa ja nyt alustavaa vihreää valoa siirrolle on tullut sekä River Platen että Balantan itsensä suunnalta.
River Plate on asettanut pelaajalle 15 miljoonan euron hintalapun. River Platen varapuheenjohtaja Omar Solassi vahvisti asian.
– Balanta on 15 miljoonan euron arvoinen. Hän on loistava pelaaja, jolla on hieno tulevaisuus edessään, Solassi kertoi katalonialaiselle radioasema COPElle.
– Kuuntelemme tarjouksia hänestä, mutta Barcelona ei ole tehnyt meille hänestä virallista tarjousta.
Solassi uskoo kuitenkin, että Balanta sopisi erinomaisesti Barcelonan joukkueeseen.
– Luulen, että (päävalmentaja) Tata Martino pitäisi Batantasta, eikä minusta ole outoa että Barcelona on hänestä kiinnostunut. Hän on pelaaja, joka tulee menestymään missä tahansa seurassa.
Balanta itsekään ei piilottele kiinnostustaan mahdolliseen siirtoon.
– Sikäli kun tiedän, yksikään kolumbialainen ei ole pelannut Barcelonassa. Olisin ensimmäinen seuran historiassa. Jos tämä toteutuu, olisin hyvin ylpeä. Ellei, yritän tehdä kaiken kuten tähänkin saakka.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”