Éver Banega: ”Tuemme valmentajaa loppuun asti”

Kolmen ottelun tappioputkensa myötä viime kauden vitonen Valencia on ajautunut jo putoamisviivan tuntumaan. Valencian argentiinalainen keskikenttäpelaaja Éver Banega puhui lehdistölle avoimesti Real Betisiä vastaan kärsityn nöryyttävän 1-3-tappion jälkeen:
– Elämme hankalia aikoja. Meidän itsemme täytyy pystyä kääntämään kolmen ottelun tappioputki, mutta meiltä puuttuu aloitteellisuus, aito intohimo ja asenne. Täytyy vain jatkaa hommia, sillä Betis-ottelu oli meiltä katastrofi. Lahjoitimme heille 45 minuuttia, jo viidettä kauttaan Valenciassa pelaava Argentiinan maajoukkuemies tunnustaa.
Banega antoikin Marcan välittämässä haastattelussa täyden synninpäästön Valencian valmennusvastuun täksi kaudeksi ottaneelle Miroslav Dukicille:
– Valmentajan syytä se ei ole lainkaan. Kentällä olemme me pelaajat. Hän tekee hyvää työtä ja me yritämme välittää sen kentällä parhaamme mukaan, mutta nykyinen meno on inhottavaa kaikille. Meidän pelaajien tehtävä on tukea valmentajaamme vaikka hautaan saakka, Banega painottaa.
Banega korostaa, että jokainen tietää tehtävänsä kentällä, mutta sekä pallollisessa että pallottomassa pelissä on kosolti parannettavaa. Hän onkin erityisen ärtynyt joukkueen asennevammaan ja toivoo asioiden korjaantuvan torstaiseen Swansea-otteluun mennessä:
– Joukkue työskentelee hyvin treeneissä, mutta jostain syystä peleissä ei homma toimi. Toivon asenteen löytyvän Swansea-matsiin, sillä siinä ottelussa ei virheisiin ole varaa. Meidän täytyy pysyä positiivisina ja katsoa eteenpäin. Sitä kautta voittojakin alkaa varmasti tulla, Valencian kymppipaidan kantaja lopettaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Romano: Carlo Ancelotti poistuu Real Madridista – korvaaja selvillä
- Gironan valmentaja Michel joutui sairaalaan
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan UCL-haaveet murenivat – Eric García: ”Kukaan ei luottanut meihin tällä kaudella”
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”