Barcelonalla optio kahteen Atlético-pelaajaan
Pelaajaliikenne Barcelonassa oli kesällä varsin rauhallista. Neymar siirtyi Santosista Kataloniaan ja toiseen suuntaan liikkuivat suurimpina niminä Bayern Müncheniin siirtynyt Thiago Alcantara sekä Atlético Madridiin siirtynyt Espanjan maajoukkuehyökkääjä David Villa.
Villan siirtosumma oli ”vain” 5,1 miljoonaa, mikä herätti hämmästystä. Barcelonan varapuheenjohtaja Josep Maria Bartolomeu avasi asiaa tiistaina pidetyssä lehdistötilaisuudessa.
– Hän sai tarjouksia tammikuussa 2013 ja me pyysimme häntä jäämään kauden loppuun. Lupasimme silloin että emme ole esteenä hänen siirrolleen. Summa on 5,1 miljoonaa euroa jaettuna kolmelle vuodelle, Bartolomeu selvitti.
– Sen lisäksi meillä on oikeus puoleen korvauksesta mahdollisen tulevan siirron osalta. Lisäksi meillä on ensisijainen neuvotteluoikeus kahden Atlétivon pelaajan suhteen. Emme kuitenkaan kerro heidän nimiään.
Samankaltainen kuvio liittyy myös Neymarin siirtoon Santosista. Barcelonalla on etuosto-oikeus kolmeen nuoreen – niin ikään julkisesti nimeämättömään – pelaajaan. Bartolomeu painotti myös, että julkisuuteen kerrottu 57 miljoonan euron siirtosumma pitää paikkansa ja tyrmäsi huhut suuremmista summista.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto
- Getafen pelaaja kopeloi vastustajan sukukalleuksia – punainen kortti
- Real Madridin Thiago Pitarchia kosiskellaan pois Espanjan riveistä
- Isoja uutisia Barcelonalle: tähtipelaaja joukkueen vahvuudessa kuukausien tauon jälkeen
- Ville Koski debytoi La Ligassa
- Uudet tiedot: Espanjan ja Argentiinan huippuottelu vaarassa
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Real Madridin Thiago Pitarchia kosiskellaan pois Espanjan riveistä
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto
- Getafen pelaaja kopeloi vastustajan sukukalleuksia – punainen kortti
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Isoja uutisia Barcelonalle: tähtipelaaja joukkueen vahvuudessa kuukausien tauon jälkeen
- Ville Koski debytoi La Ligassa
- Pep Guardiola mykistyi – Álvaro Arbeloa täräytti itsevarman julistuksen