Ancelotti: ”Meidän on parannettava”
Real Madrid voitti kauden avausottelussaan Real Betisin maalein 2-1. Helpolla voitto ei tullut, sillä Isco ratkaisi ottelun muutamaa minuuttia ennen täyttä aikaa. Los Blancosin päävalmentaja Carlo Ancelotti ei ollut tyytyväinen näkemäänsä.
– Meidän on parannettava. Loimme maalipaikkoja, mutta meillä oli ongelmia puolustuspelissä, Ancelotti kiteytti.
Ancelottin puheiden perusteella avauskokoonpanoon saattaa hyvinkin tulla muutoksia.
– Tänään valitsin Diego Lópezin. En tiedä, kuka pelaa maalissa seuraavassa pelissä.
– Minulla on hyvä kokoonpano. (Álvaro) Morata, (Ángel) di María ja Casemiro vahvistivat joukkuetta (tultuaan vaihdosta kentälle).
Karim Benzeman tasoitusmaalin syöttänyt ja voittomaalin itse puskenut Isco sai Ancelottilta synninpäästön.
– Isco antoi kaikkensa. Hän teki fantastisen maalin.
Ancelottin mukaan yksi syy yskähtelevään peliin oli maaottelutauko, jonka aikana pelaajat olivat eri puolilla maailmaa.
– Meillä ei ollut aikaa vamistautua otteluun kansainvälisten pelien takia.
LUE MYÖS:
- UEFA teki ison päätöksen – Barcelonalle hyviä uutisia
- Tämä asia sai Rodrin valitsemaan Barcelonan
- Marca: Atlético saattaa saada tähtensä pelikentille Madridin derbyyn mennessä
- Cope: Ernesto Valvede hylkäsi tarjouksen La Ligasta
- Loistavalle startille jatkoa: Real Betis taistelee kärkikahinoissa
- José Mourinho sai tarpeekseen – yksi asia hiertää uudessa pestissä
- Lehti: Liverpoolilla kiikarissa jo seuraava Barcelona-pelaaja Ronald Araújon jälkeen
- Mitä Yan Diomandelta puuttuu suurempaa roolia varten, José Mourinho?
- Lamine Yamal: Ansaitsen Ballon d’Orin
- Pierre-Emerick Aubameyang iski jälleen – 17 vuotta vanha temppu toistui
- José Mourinho sai tarpeekseen – yksi asia hiertää uudessa pestissä
- La Ligassa kauden ensimmäiset päävalmentajapotkut
- Vain yksi on pystynyt samaan – Barcelona-lupaukselta historiallinen temppu kuuden maalin ottelussa
- Loistavalle startille jatkoa: Real Betis taistelee kärkikahinoissa
- Lehti: Liverpoolilla kiikarissa jo seuraava Barcelona-pelaaja Ronald Araújon jälkeen
- Pierre-Emerick Aubameyang iski jälleen – 17 vuotta vanha temppu toistui
- Lamine Yamal: Ansaitsen Ballon d’Orin
- Mitä Yan Diomandelta puuttuu suurempaa roolia varten, José Mourinho?
- Julián Álvarez sivuun
- Jättihankinta pääsi viimein Real Madridin avauskokoonpanoon – Mourinho: ”Paljon opittavaa taktisella puolella”