Barcelonan peräsimeen tähtäävältä Xavilta iso hauiksennäyttö – ensimmäinen sarjamestaruus valmentajana varmistui

Kuva: Getty Images
Xavi juhli sunnuntaina ensimmäistä liigamestaruuttaan valmentajana, kun Al-Sadd varmisti Qatarin pääsarjan voiton nujertamalla Umm Salalin 3-0-lukemin.
Barcelonan entisen keskikenttäpelaajan luotsaama qatarilaisseura johtaa sarjaa nyt 13 pisteen erolla seuraavaan, kun ottelukierroksia on jäljellä enää neljä kappaletta.
Xavi auttoi Al-Saddin Qatarin mestaruuteen ensimmäisen kerran kaudella 2018-19. Silloin hänen paikkansa oli kuitenkin kentällä, eikä sen laidalla. Seuraavalla kaudella 41-vuotiaasta tuli joukkueen päävalmentaja.
Espanjan maajoukkueen entinen tähtimies oli riemuissaan ensimmäisestä sarjamestaruudestaan, jonka moni uskoi olevan juuri se saavutus, jota häneltä vaadittaisiin ennen mahdollista siirtymistä Barcelonan peräsimeen.
[readmore from=Xavi]
– Olemme luoneet uuden kappaleen Al-Saddin historiankirjoihin. Olen todella iloinen ensimmäisestä sarjamestaruudestani tämän seuran valmentajana. Tavoitteemme on aina voittaa kaikki mahdolliset turnaukset, jossa olemme mukana, Xavi kertoi voiton jälkeen.
Xavi on myöntänyt haaveilevansa Barcelonan valmentamisesta. Katalonialaisseuran uudeksi puheenjohtajaksi nimitetty Joan Laporta on kuitenkin vihjannut, ettei Xavilla ole vielä tarvittavia kykyjä luotsaamaan Barcelonan kokoista seuraa.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu
- Lopun hetkien draamaa Barcelonassa – iso vaikutus El Clásicoon
- Barcelona yritti myydä Frenkie de Jongin: ”Seura oli silloin taloudellisesti vaikeassa tilanteessa”
- La Ligan pelaajat suunnittelevat protestia Yhdysvalloissa pelattavaa sarjaottelua vastaan
- Hansi Flick kumosi huhut: ”Täyttä roskaa”
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Lopun hetkien draamaa Barcelonassa – iso vaikutus El Clásicoon
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu
- Barcelona yritti myydä Frenkie de Jongin: ”Seura oli silloin taloudellisesti vaikeassa tilanteessa”
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Barcelonalta kaksi isoa uutista: Camp Nousta ja isosta sponsoridiilistä
- Kriisi kytee Barcelonassa: Deco esti Hansi Flickiä rankaisemasta tähtipelaajaa