MD: Barcelona seurannut yhtä valioliigapelaajaa jo 10 vuoden ajan – toteutuuko hankinta tammikuussa?
Kuva: Getty Images
Barcelona on ollut pitkään ja hartaasti yhden valioliigapelaajan kintereillä.
Kun kiinnostus alkoi, Barcelonaa valmensi vielä Pep Guardiola, ja kyseinen pelaaja pelasi Ukrainassa. Kyseessä on Willian, joka sittemmin on pelannut jo pitkään Chelseassa.
Mundo Deportivon tietojen mukaan Barcelonan kiinnostus Williania kohtaan ei ole missään vaiheessa erityisemmin laantunut. Barcassa ei vain ole tähän asti nähty Willianin kohdalla tarpeeksi hyvää hinta-laatusuhdetta.
MD esimerkiksi kertoo, että aikoinaan Shakhtar Donetskissa pelatessaan Willianin hintalappu oli 25 miljoonaa euroa. Nykymarkkinoilla se olisi suhteellisen matala hinta, mutta tuohon aikaan Barca piti Williania liian kalliina.
Vuosi sitten Barcelona teki joidenkin tietojen mukaan Willianista parikin tarjousta Chelsealle: ensin 40 ja sitten 60 miljoonaa euroa. Chelsea ei kuitenkaan myynyt.
[readmore from=Barcelona]
Lehden mukaan Barcelona seuraa edelleen tarkasti Willianin otteita – ja sopimustilannetta. Brasilialainen alkaa nimittäin käydä nyt erittäin houkuttelevaksi hintansa puolesta. 31-vuotias Willian ei ole allekirjoittanut jatkosopimusta ja hänen nykyinen kontrahtinsa päättyy ensi kesänä. Willian on siis vapaa tekemään aiesopimuksen Barcelonan (tai minkä tahansa muun seuran) kanssa jo vuodenvaihteen jälkeen.
Toisaalta taas Willianin houkuttelevuutta laskee hänen ikänsä. Barcelona on pyrkinyt tekemään nuorennusleikkausta joukkueeseensa, eikä 31-vuotias pelaaja oikein vastaa siihen huutoon.
Barcelonan ykköskohde ensi kesän siirtomarkkinoilla on tiettävästi Napolin Fabián Ruiz. Willianin nimeä ei kuitenkaan sovi unohtaa tyystin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Onko Real Madrid parempi ilman Kylian Mbappéa? Toimittajat muistuttavat suurista puutteista
- Real Madrid -tähden vaimo liittyi tuomarien kriitikoihin: ”Stadion on pantava kiinni”
- Barcelonalle iso päivä La Ligan mestaruusjahdissa – alivoimainen Atlético kaatui
- Álvaro Arbeloa otti vastuun Real Madridin yllätystappiosta: ”Sanoin sen pelaajille”
- Real Madridille kirvelevä tappio putoajakandidaatin vieraana
- Álvaro Arbeloalta lempeä kuitti edeltäjälleen: ”Carlo ei antanut hänelle paljoakaan lepoa”
- Hansi Flick patistaa Marcus Rashfordia nousemaan esiin
- Jättimäinen nöyryytys: Barcelona teki Real Madridista hakkelusta naisten Mestarien liigassa
- Marca: Atlético Madrid on lähellä isoa siirtoa – pelaajan kanssa on jo sovittu
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Onko Real Madrid parempi ilman Kylian Mbappéa? Toimittajat muistuttavat suurista puutteista
- Real Madrid -tähden vaimo liittyi tuomarien kriitikoihin: ”Stadion on pantava kiinni”
- Barcelonalle iso päivä La Ligan mestaruusjahdissa – alivoimainen Atlético kaatui
- Álvaro Arbeloa otti vastuun Real Madridin yllätystappiosta: ”Sanoin sen pelaajille”
- Álvaro Arbeloalta lempeä kuitti edeltäjälleen: ”Carlo ei antanut hänelle paljoakaan lepoa”
- Real Madridille kirvelevä tappio putoajakandidaatin vieraana
- Hansi Flick patistaa Marcus Rashfordia nousemaan esiin
- MD: Barcelonan luottopelaaja herättää kiinnostusta Valioliigassa
- Lamine Yamal järkyttyi: ”Sietämätöntä”