Barcelonalla jo nyt ”liikaa” keskikenttämiehiä – MD: Seuraava miljoonamies halutaan sisään ensi kesänä
Kuva: Getty Images
Barcelona on kiinnostunut hankkimaan Fabián Ruizin Napolista ensi kesänä. Asiasta uutisoi Mundo Deportivo.
MD:n mukaan Barcelona oli kiinnostunut Ruizista jo silloin, kun tämä vielä pelasi Real Betisissä. Barcassa Ruiz nähdään potentiaalisena seuraajana Sergio Busquetsille, Ivan Rakiticille tai Arturo Vidalille.
189-senttisenä Ruiz on melko kookas pelaaja. Hän kuitenkin taitaa hyvin syöttöpelaamisen ja pallonhallintajalkapallon.
MD:n tietojen mukaan Barca olisi halunnut lainata Ruizin jo vuonna 2017, jolloin Betis lainasi keskikenttämiehen lopulta Elcheen. Tuohon aikaan Betis olisi ollut valmis myymään Ruizin Barcalle viidellä miljoonalla eurolla. Kun Ruiz nousi kunnolla Betisin ykkösjoukkueeseen, hintalappu kohosi 15 miljoonaan. Barca oli kiinnostunut, muttei toiminut. Kesällä 2018 ulosostopykälä oli 30 miljoonaa. Jälleen Barca oli kiinnostunut ja sillä kertaa myös toimi, mutta liian myöhään. Napoli ehti napata miehen itselleen.
Tässä vaiheessa ei tiedetä, mihin hintaan Napoli suostuisi Ruizin myymään. Varmaa lienee kuitenkin se, että hinta olisi selvästi korkeampi kuin italialaisseuran maksama 30 miljoonaa euroa. Ruizin sopimus ulottuu kesään 2023.
Ruizin siirtyminen Barcaan tarkoittaisi yhä suurempaa runsaudenpulaa keskikentälle. JO nyt kolmesta pelipaikasta taistelee seitsemän pelaajaa. Kuluvan kauden päätteeksi yhdenkään keskikenttäpelaajan sopimus ei pääty, ja lainoilta palaavat seuraan Philippe COutinho, Rafinha sekä Oriol Busquets.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa