Koronavirus on riehunut Espanjassa holtittomasti jo muutaman viikon ajan. Espanjassa koronavirus on aiheuttanut yli 100 000 tartuntaa ja 10 000 kuolonuhria.

La Liga on muiden jalkapallo- ja urheilusarjojen tapaan tauolla koronaviruksen seurauksena.

Barcelonan Arturo Vidal kertoi mielipiteensä koronaviruksesta chileläisen Canal 13:n haastattelussa. Vidal myönsi pelkäävänsä koronavirusta.

– Tämä kaikki on ollut hyvin outoa. Olemme kaikki kotona, näemme miten maailmalla tilanne kehittyy ja joka päivä ihmisiä kuolee. Kaikki on erilaista. Tämä on jatkuvaa huolehtimista ja painajaista, joka menee jatkuvasti pahemmaksi. Meidän on oltava vahvoja ja puhaltaa yhteen hiileen.

– Harjoittelen normaalistikin kahdesti päivässä. Kerran joukkueen kanssa ja kerran kotona, mutta nyt harjoittelen kahdesti kotona. Syön, katson jonkun elokuvan, soitan lapsilleni, lepään ja loppupäivän harjoittelen. On vaikeaa olla näkemättä joukkuetovereita ja jakaa kaikkea tätä heidän kanssaan.