La Ligan viime kauden putoaja reagoi 12 pelin jälkeen – päävalmentaja vaihtoon

Viime kaudella La Ligasta pudonnut Girona on antanut potkut päävalmentaja Juan Carlos Unzuélle, joka nimitettiin tehtävään tänä kesänä.
Unzué, 52, ehti johdattaa Gironan 12 sarjaotteluun, joista joukkue voitti viisi ja hävisi kuusi. Hänen viimeiseksi pelikseen jäi sunnuntain 2-4-vierastappio Real Oviedolle. Unzué on aiemmin urallaan valmentanut eri rooleissa Celta Vigossa, Barcelonassa, Racing Santanderissa ja Numanciassa.
Unzuén apuvalmentaja Juan Carlos Moreno ottaa Gironasta väliaikaisvastuun sunnuntain ottelussa Alcorcónia vastaan. Hänen tukenaan ovat valmennusryhmän nykyiset jäsenet Narcís Pèlach, Iñaki Codinach ja Omar Harrak.
Gironan ensimmäinen kerta pääsarjassa kesti kaksi kautta. Ensimmäisellä sesongilla joukkue ylsi kymmenenneksi Pablo Machínin (nyk. Espanyol) alaisuudessa. Putoamiskaudella Gironaa luotsasi Eusebio Sacristán.
Muut viime kaudella pudonneet, Huesca ja Rayo Vallecano, ovat 12 kierroksen jälkeen kiinni nousukarsintapaikoissa. Girona on sijalla 11, kolmen pisteen päässä Huescasta ja Rayo Vallecanosta, mutta myös vain neljän pisteen päässä putoamisviivasta.
Sarjaa johtaa ylivoimaisesti Cádiz, joka on 11 pistettä edellä Almeríaa ja Fuenlabradaa. Putoajien paikoilla ovat Deportivo La Coruña, Racing Santander, Málaga ja Tenerife.
Gironaa ennen päävalmentajaa ehtivät jo vaihtaa Deportivo La Coruña ja Real Oviedo.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa