Lehti: Barcelonan hankinnan perään kysellään jo – siirtyy Kataloniaan vasta kesällä

© Kuva: Getty Images

Barcelona hankki tammikuussa laitahyökkääjä Francisco Trincãon portugalilaisesta Bragasta 31 miljoonalla eurolla. Portugalin nuorten maajoukkuepelaaja siirtyy Kataloniaan kuluvan kauden jälkeen.

Trincão, 20, ei ole siis vielä esiintynyt Barcelonan paidassa kertaakaan, mutta Blaugrana on saanut hänestä jo useita tiedusteluja, kertoo Diario Sport. Lehden mukaan moni seura on kysellyt häntä ensi kaudeksi lainalle.

Barcelonan päävalmentaja Quique Setién on Trincãon iso fani, mutta nuoren portugalilaisen kohtalo riippuu myös siitä, lähteekö esimerkiksi Ousmane Dembélé kesällä muihin maisemiin.

Trincão on valmistautunut tulevaan siirtoonsa viettämällä karanteenissa aikansa Barcelonan entisen hyökkääjän ja nykyisen joukkuekaverinsa Abel Ruizin kanssa ja opettelemalla sekä espanjaa että katalaania.

Hän on pelannut tällä kaudella 30 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä seitsemän maalia ja syöttänyt yhdeksän.


MAKU VOITTOON | NAPPAA JÄTTIKERROIN 30.00

1. Avaa pelitili Betsafelle ja talleta.
2. Lyö vähintään 1€ veto Makwanin voitosta.
3. Jos Maku voittaa, saat 30€ bonusrahaa vetovoittosi lisäksi!