TOP 5: La Ligan parhaaksi osoittautuneet siirrot – lista täynnä tuttuja nimiä

La Liga -kautta on pelattu noin kolmannes. Atlético ja Real Madrid ovat tasapisteissä La Ligan kärkipaikalla. Atlético on pelannut kaksi ottelua Real Madridia vähemmän.
Koronaviruspandemia on aiheuttanut luonnollisesti merkittäviä taloudellisia ongelmia espanjalaisseuroille, jonka vuoksi pelaajasiirrot jäivät aiempaa pienemmiksi kesän siirtoikkunassa.
Siitä huolimatta päätimme koota kasaan parhaaksi osoittautuneet pelaajasiirrot. Mukaan mahtui tutut nimet, jotka vaihtoivat seuraa elo-syyskuussa ennen kuluvan kauden käynnistymistä.
Luis Suárez, Atlético
Suárez siirtyi Barcelonasta Atléticoon syyskuussa ilman siirtosummaa. Atléticon on maksettava Barcelonalle kaksi miljoonaa euroa, jos seura etenee Mestarien liigassa puolivälierävaiheeseen.
Atléticon kannalta siirto on osoittautunut suorastaan loistavaksi. Atlético on kärsinyt vuosien ajan maalinteko-ongelmista ja hyökkääjiensä olemattomista maalimääristä. Nyt siihen on tullut muutos.
Suárez on tehnyt kymmenessä sarjaottelussa seitsemän maalia ja on Atléticon paras maalintekijä La Ligassa. Etenkin ilmaissiirtona ajateltuna Suárez on ollut juuri sitä, mitä Atlético kaipasi vuosien ajan – nimittäin maaleja.
David Silva, Real Sociedad
Taituri ehti viettää kymmenisen vuotta Manchester Cityssä, kunnes palasi La Ligaan elokuussa allekirjoitettuaan sopimuksen Real Sociedadin kanssa.
Teknisyydestään tunnettu pallotaituri on ihastuttanut espanjalaisen jalkapallon ystäviä myös vanhemmalla iällään.
Silva ei ole mässäillyt maaleilla tai maalisyötöillä, mutta on ollut äärimmäisen tärkeä osa Imanol Alguacilin luotsaamaa miehistöä.
Silva johtaa Real Sociedadia esimerkillään ja antaa joukkueelleen aina hieman ylimääräistä aikaa kentällä peliälynsä vuoksi. Ikää on, mutta siitä huolimatta Silva on edelleen todellinen huippupelaaja.

Dani Parejo, Villarreal
Villarreal sai Parejon ilmaiseksi riveihinsä kesällä. Se kuulostaa edelleenkin absurdilta ja sitähän se on. Parejo on noussut odotetusti Unai Emeryn luottomieheksi välittömästi siirtonsa jälkeen.
Keskikentän maestro rytmittää Villarrealin peliä ja toimii loistavana linkkinä puolustuksen ja hyökkäyksen välillä. Parejo kykenee avaamaan nopeita vastahyökkäyksiä tarkoilla syötöillään, mutta on myös oiva lisä hitaampien hyökkäyksen rakentamiseen.
Parejo tuo Villarrealiin kaivattua kokemusta ja ennen kaikkea ammattimaisuutta. Emeryn alaisuudessa Parejo saa varmasti itsestään parhaan irti ja ei olisi mikään suuryllätys, jos Luis Enrique kutsuisi Parejon pian takaisin Espanjan A-maajoukkueeseen.
Sergiño Dest, Barcelona
Juuri ennen kesän siirtoikkunan päättymistä Ajaxista Barcelonaan siirtynyt Dest on napannut itseoikeutetusti avauskokoonpanon paikan Ronald Koemanin alaisuudessa.
Nopeudestaan ja teknisyydestään tunnettu Dest on osoittanut sopivansa Barcelonaan loistavasti.
Ajaxissa potentiaalinsa esiin tuonut yhdysvaltalaispuolustaja kykenee pelaamaan monipuolisuutensa avulla niin vasempana kuin oikeana laitapuolustajana, sekä astetta ylempänä wingbackina. Barcelona maksoi Destistä noin 20 miljoonaa euroa ja syyskausi on näyttänyt sen, että Barcelona saa varmasti rahoilleen vastinetta.
Luis Milla, Granada
26-vuotias Milla sai kesällä kauan odottamansa siirron La Ligaan, kun Granada nappasi keskikenttäpelaajan riveihinsä Tenerifestä.
Millasta odotettiin välittömästi Granadan avainpelaajaa ja sellaisen andalusialaisseura on Millasta saanutkin, vaikkei pelaajalla ollutkaan aiempaa kokemusta pääsarjajalkapallosta.
Monipuolisuudestaan tunnettu Milla voi pelata hyökkäävänä keskikenttäpelaajana tai astetta puolustavammassakin roolissa. Granadan päävalmentaja Diego Martínez tiedostaa Millan monipuolisuuden ja onkin peluuttanut luottomiestään useissa rooleissa.
Milla ei ole säkenöivä yksilö, mutta Martínez on julkisestikin sanonut tietävänsä aina saavansa todellisen huippusuorituksen laittaessaan Millan kentälle. Loistavan ensimmäisen kosketuksen omaava Milla onkin siten ollut tuttu nimi Martínezin avauskokoonpanoissa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi