Barcelonan lainatoppari sai entisen agenttinsa kritiikit niskaansa: ”Hän on vaikea persoona”

Jean-Clair Todibo siirtyi kaksi vuotta sitten Toulousesta Barcelonaan.
Toppari jäi Barcelonassa pienelle vastuulle. Viime kauden jälkimmäinen puolikas sujui lainalla Schalkessa ja tällä hetkellä ranskalainen on lainalla Benficassa. Lainasopimuksen on määrä jatkua ensi kaudella, mutta Benfica haluaisi päästä eroon Todibosta.
21-vuotias Todibo on jäänyt täysin olemattomalle vastuulle Benficassa. Todibo on pelannut tällä kaudella yhteensä vain kaksi ottelua cupissa ja liigacupissa.
Benfican päävalmentaja Jorge Jesus totesi joulukuussa julkisesti, ettei Todibo ole riittävän hyvä päästäkseen pelaamaan.
Todibon entinen agentti Bruno Satin kritisoi Todibon asennetta Calciotodayn haastattelussa.
– Olemme tyytyväisiä siihen, että saimme hänet Barcelonaan, mutta en enää työskentele hänen kanssaan. Todibo on vaikea persoona, joka ei koskaan kuunnellut Éric Abidalin neuvoja.
– Barcelona uskoi häneen, mutta Todibo oletti olevansa jo supertähti. Sen vuoksi hänen etappinsa La Ligassa sujui huonosti. Hänellä on loistavat ominaisuudet, mutta häneltä puuttuu nöyryyttä.
Lähde: AS
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Käry kävi – nyt rapsahti dopingpanna
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen