Luis Suárezin siirtyminen Atlético Madridiin varmistui aiemmin tällä viikolla. Uruguaylaiskärki ehti edustaa katalonialaisseuraa vuodesta 2014 lähtien.

Barcelonan tuoreen päävalmentajan Ronald Koemanin mukaan hyökkääjän lähtö ei ollut ainoastaan hänen päätöksensä. Hollantilaisvalmentaja soitti aiemmin kesällä Suárezille, ja kertoi ettei vastuuta ole välttämättä luvassa.

– Tuntuu siltä, että minä olen paha ihminen, koska minä soitin hänelle. Olen osoittanut kunnioitusta hänelle pelaajana ja ihmisenä, Koeman totesi lehdistötilaisuudessa ennen sunnuntain Villarreal -ottelua.

– Sanoin hänelle, että mikäli hän jää, niin peliajan saaminen voi olla vaikeaa. Mutta jos hän olisi päättänyt jäädä, olisi hän kuulunut joukkueeseen, hollantilainen jatkoi.

– Joitain päätöksiä oli jo tehty ennen kuin liityin joukkueeseen. Tämä ei ollut vain minun päätökseni. On normaalia, että Lionel Messi on surullinen, koska hänen ystävänsä lähti joukkueesta, Koeman päätti.

Lähde: Marca