Espanja pelasi EM-kilpailujen neljännesvälierissä Kroatiaa vastaan. Espanja voitti vaiherikkaan ottelun 5–3 jatko-ottelun jälkeen. Peli ei kuitenkaan alkanut toivotulla tavalla.

Ottelun ensimmäinen maali syntyi 20. minuutilla, kun Espanjan maalivahti Unai Simónille, 24, sattui todella synkkä hetki.

Espanja hallitsi peliä ensimmäisen kolmannestunnin. Ennen maalia Pedri, 18, yritti rutiininomaisesti palauttaa pallon maalivahdilleen. Syöttö pomppi kuitenkin hieman matkalla. Simón yritti ottaa pallon haltuun, mutta vastaanotto oli huolimaton. Pallo vieri jatkoi lähes suoraan matkaansa ja pysähtyi vasta takaverkkoon.

Kroatialle maali oli ilmainen, koska se ei vielä edes prässännyt lainkaan espanjalaismaalivahtia.

Ottelua selosti Ylen televisiolähetyksessä Mikko Aaltonen. Hänkin oli hämillään tapahtuneesta.

– Tämän näen ihan mielelläni monta kertaa uusiksi, että mitä siinä oikein tapahtui, sanoi Aaltonen ensimmäisten hidastusten alkaessa.

Muokattu 29.6. klo 01.31: Sisältö päivitetty ajan tasalle ja artikkelikuva vaihdettu.