Barcelona nimitti myöhään maanantai-iltana edustusjoukkueensa uudeksi valmentajaksi 61-vuotiaan Quique Setiénin. Setién esiintyi jo tiistaina ensimmäisen kerran medialle Barcelonan valmentajana ja vetää tänään keskiviikkona joukkueelle ensimmäiset harjoitukset.

Setiénin sopimus on 2,5-vuotinen, ulottuen kesään 2022. Barcelonan puheenjohtaja Josep Maria Bartomeu vahvisti kuitenkin lehdistötilaisuudessa median arvelut siitä, että Setiénin sopimuksessa on myös purkupykälä. Pykälää voidaan soveltaa kauden 2020-2021 päättyessä.

Syynä purkupykälään on Barcelonan ensi vuonna edessä olevat puheenjohtajavaalit. Bartomeun aikakausi Barcelonassa tulee todennäköisesti päätökseensä, ja uudella puheenjohtajalla on kesällä 2021 vapaus päättää, onko Setién hänen mielestään oikea mies Barca-laivaa ohjaamaan.

– Setiénin sopimus ulottuu vuoteen 2022, mutta siinä on purkupykälä vuonna 2021, koska silloin käydään vaalit, Bartomeu vahvisti medialle Sportin mukaan.

[readmore from=Setien-Quique]

Jo yleisesti ottaen pidettiin harvinaisena sitä, että valmentajan sopimus ulottuu puheenjohtajakauden päättymisen yli. Perinteisesti Barcelonan puheenjohtajat ovat halunneet jättää oman kädenjälkensä valmentajavalintoihin.

Barcelonan uusi puheenjohtaja valitaan kesällä 2021. Vielä vaalikamppailu ei ole käynnistynyt, mutta potentiaalisina ehdokkaina mediassa on mainittu ainakin Victor Font, Agustí Benedito ja Toni Freixa. Bartomeu on toiminut Barcelonan puheenjohtajana tammikuusta 2014 lähtien.