Lamine Yamalin juhlissa esiintynyt lyhytkasvuinen latasi suorat sanat kohusta: ”Hän haluaa pilata meidän muiden asiat”
Lyhytkasvuisten viihdetaitelijoiden esiintyminen Lamine Yamalin 18-vuotissyntymäpäiväjuhlissa paheksuttiin Espanjassa. Yksi työntekijöistä on puolustanut mukanaoloaan FC Barcelonan supertähden juhlissa.
Yamal vietti yksityisiä syntymäpäiväjuhliaan viime viikolla.
Lyhytkasvuisten oikeuksia puolustava yhdistys ADEE julkaisi maanantaina lausunnon, jossa he ilmoittivat ryhtyvänsä oikeustoimiin Yamalia vastaan. Espanjan laki kieltää vammaisuudesta kärsivien ihmisten palkkaamisen viihdetarkoitukseen, jos heitä kohdellaan alentavasti tai halventavasti.
Espanjan valtio on pyytänyt Marcan tietojen mukaan syyttäjävirastoa ja viharikosten vastaista virastoa aloittamaan tutkinnan mahdollisesta vammaispalvelulain rikkomisesta Yamalin juhlissa. Jos Yamal todetaan syylliseksi, häntä uhkaa sakkorangaistus 600 000 euron ja miljoonan euron väliltä.
Yksi juhlissa työskennelleistä neljästä lyhytkasvuisesta viihdetaiteilijasta on nyt puhunut roolistaan juhlissa. Sopimussyistä nimeältä mainitsematon henkilö puolusti esiintymistä Yamalin syntymäpäivillä.
– Kukaan ei kohdellut meitä epäkunnioittavasti. Antakaa meidän työskennellä rauhassa. En ymmärrä, miksi tästä nousi niin suuri melu. Me olemme normaaleja ihmisiä ja teemme mitä haluamme täysin laillisesti, hän kommentoi espanjalaiselle RAC1-radiokanavalle.
Haastattelun antanut viihdyttäjä syytti myös ADEE:n puheenjohtajaa Carolina Puentea lyhytkasvuisten ihmisten saattamisesta naurunalaiseksi.
– Nämä ihmiset ovat häirinneet meitä jo muutaman vuoden ajan. He yrittävät kieltää työn, josta me nautimme. He eivät ole myöskään tarjonneet töitä meidän kaltaisille ihmisille. Me teemme töitä viihdyttäjinä.
– Miksi me emme saisi tehdä sitä? Fyysisten rajoitteidemmeko vuoksi? Uusi puheenjohtaja tuntee itsensä epävarmaksi ja hän haluaa pilata meidän muiden asiat.
Työntekijä kertoi esityksen Yamalin syntymäpäivillä kestäneen tunnin. Tämän jälkeen he liittyivät mukaan juhlintaan vieraina.
– Me tiedostamme omat rajamme, emmekä mene koskaan niiden yli. Me emme ole mitään apinoita huvipuistossa. Jos meitä kohdeltaisiin epäkunnioittavasti, olisimme jo lähteneet näistä töistä.
– Me tanssimme, tarjoilemme juomia ja teemme taikatemppuja. Sen jälkeen me olemme vain vieraita. Kaikilla oli hauskaa. Se mediamyrsky tuli vain siitä, koska kyseessä olivat Lamine Yamalin juhlat.
Yamal tai Barcelona eivät ole kumpikaan kommentoineet kohua Espanjan maajoukkuelaiturin ympärillä.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Keskikenttäpelaaja poistumassa Barcelonasta
- José Mourinho tapasi Real Madridin seurajohdon – tällaisia hankintoja hän haluaa
- Raphinha: ”Minä ja Vinícius Júnior voimme tuoda kotiin MM-pokaalin”
- Real Madridista lähtevää Álvaro Arbeloaa viedään yllättävään osoitteeseen
- Romano: Maalitykki poistuu Espanjasta
- Pep Guardiola: Mestarien liigalle annetaan liian suurta painoarvoa – ”Tuhoaa projekteja”
- Barcelona-toimittaja: Bernardo Silva siirtyy ennemmin Atléticoon kuin Barcelonaan
- Marcus Rashford jättää Barcelonan
- Näkökulma: Oliko Florentino Pérezin lupaus pelkkä strateginen liike?
- Lähde: Huuhkajien Ville Koski sai La Liga -siirron
- Marcus Rashford jättää Barcelonan
- Sky: Real Madrid havittelee Valioliigan huippupuolustajaa
- Pep Guardiola: Mestarien liigalle annetaan liian suurta painoarvoa – ”Tuhoaa projekteja”
- Lähde: Huuhkajien Ville Koski sai La Liga -siirron
- Romano: Maalitykki poistuu Espanjasta
- Barcelona-toimittaja: Bernardo Silva siirtyy ennemmin Atléticoon kuin Barcelonaan
- Espanja valmistautui MM-kisoihin – näin kävi Perua vastaan
- Näkökulma: Oliko Florentino Pérezin lupaus pelkkä strateginen liike?
- MD: Barcelonan Raphinha saa jättitarjouksia Saudi-Arabiasta
- Atléticolta täyslaidallinen Real Madridille: ”Saatte meidät nauramaan jopa enemmän kuin Barcelona”