Entinen La Liga -pelaaja tuomittiin raskaista syytteistä vuosiksi vankeuteen – karkotettu Espanjasta kahdeksaksi vuodeksi

Entinen La Liga -puolustaja Rubén Semedo on tuomittu viiden vuoden vankeuteen. 26-vuotias portugalilainen on myös karkotettu Espanjasta seuraavan kahdeksan vuoden ajaksi.
Semedo istui aiemmin viisi kuukautta Espanjassa vankilassa syytettynä ryöstöstä, pahoinpitelystä, kidnappauksesta ja tuliaseen hallussapidosta. Puolustaja maksoi 30 000 euron takuunsa jatkaakseen jalkapallouraansa.
Levante El Merchantil Valenciano uutisoi Semedon tunnustaneen perjantaina Valencian tuomioistuimen edessä suurimman osan syytteistä. Portugalilaisen kerrotaan toimineen kolmannen osapuolen puolesta, jolle hän oli velkaa.
Semedo pidätettiin helmikuussa 2018 murtauduttuaan miehen kotiin kahden muun henkilön kanssa. Jalkapalloilija sitoi uhrinsa ja pahoinpiteli häntä. Myös miehen talosta varastettiin omaisuutta ja asetta käytettiin uhkailuun.
Semedo nousi jo Espanjassa marraskuussa 2017 otsikoihin kannettuaan tuliasetta Valenciassa yökerhossa ja pahoinpideltyään miehen lasipullolla.
Semedo saapui La Ligaan kesällä 2017 Sporting Lissabonista siirryttyään Villarrealiin. Toppari pelasi seurassa vain viisi ottelua.
Kauden 2018-19 Semedo vietti lainalla Huescassa. Villarreal myi pelaajan viime kesänä Olympiakosiin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähteet: Teinihyökkääjä on pyytänyt siirtoa Barcelonasta – seura pettyi pelaajaansa
- Lähde: Real Madrid teki sisäisesti päätöksen jättäytyä ulos isoista kauppaneuvotteluista
- Pep Guardiola ei aio enää palata Barcelonaan: ”Se oli todella hienoa aikaa, mutta…”
- Sport: Barcelona valmis myymään oman kasvattinsa
- Barcelona valmis päästämään kaksi pelaajansa ilmaiseksi muihin maisemiin
- Real Madridin ja Viníciuksen jatkosopimusneuvottelut jäissä
- Atlético hankkimassa Stuttgartin avainpelaajan – hintalappu selvillä
- Joan Laporta: Barcelona ei tee enää hankintoja kesän siirtoikkunassa
- AS: Real Madrid haluaa purkaa David Alaban sopimuksen
- Yli 70 miljoonan euron Atlético-floppi jättämässä seuran
- Lähteet: Teinihyökkääjä on pyytänyt siirtoa Barcelonasta – seura pettyi pelaajaansa
- Lähde: Real Madrid teki sisäisesti päätöksen jättäytyä ulos isoista kauppaneuvotteluista
- Pep Guardiola ei aio enää palata Barcelonaan: ”Se oli todella hienoa aikaa, mutta…”
- MD: Barcelona pettyi pahemman kerran Marc-André ter Stegeniin – aikoo ottaa kapteeninnauhan pois