Berat Sadikin Gimnástic putoaa – Robin Lod nähtiin pitkästä aikaa kentällä

Suomalaishyökkääjä Berat Sadikin ura Espanjan toisella sarjatasolla Segundassa on jäämässä toistaiseksi lyhyeksi, sillä Sadikin seuran Gimnástic de Tarragonan putoaminen sinetöityi viikonloppuna. Tippuminen varmistui sunnuntaina Albaceten ja Numancian 0-0 -tasapelillä. Gimnástic oli hävinnyt lauantaina kotonaan Extremaduralle 0-1, Sadikin katsottua koko ottelun vaihtopenkiltä.
Viisi kierrosta ennen sarjan päätöstä putoamisviivan päällä olevat Numancia ja Rayo Majadahonda ovat Gimnásticilta 13 pistettä karussa. Nämä tulevat kuitenkin kuittaamaan varmat kolme pistettä pelaamatta jäävästä ottelusta konkurssin tehnyttä Reusia vastaan, joten Gimnásticin putoaminen on varmaa. Gimnástic ehti pelata Segundassa neljä perättäistä kautta.
Sadik on pelannut Segundassa kevään aikana 11 ottelussa yhteensä 378 minuuttia tehden joukkueelleen yhden maalin rangaistuspotkusta. Hänen sopimuksensa Gimnásticin kanssa kattaa myös kauden 2019-2020.
Robin Lod puolestaan sai sunnuntaina pitkästä aikaa peliminuutteja, kun hänen joukkueensa Sporting Gijón vieraili Mallorcalla. Lod tuli ottelussa kentälle 68. peliminuutilla tilanteessa 1-1. Ottelu sai kuitenkin Sportingin kannalta kurjan lopun, kun Mallorcan vaihtomies Alex Lopéz teki isännille 2-1 -johtomaalin 95. peliminuutilla.
Tappio jätti Sportingin kuuden pisteen päähän nousukarsintaan oikeuttavasta kuutospaikasta, kun sarjaa on pelaamatta viisi kierrosta.
Mallorca-peli oli suomalaiselle seurajoukkueen paidassa vasta vuoden 2019 seitsemäs sarjaottelu. Näistä peleistä Lod on ollut vain kaksi kertaa avauksessa. Huhtikuussa hän ei pelannut minuuttiakaan, ja neljästä ottelusta kolmessa Lod ei mahtunut edes vaihtopenkille.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa