Barcelonassa alkoi soppa taas keskiviikkona porista, kun seurasta kantautui tietoja, joiden mukaan puheenjohtaja Josep Maria Bartomeu vaatii neljän seuran johtokunnan jäsenen eroa ja vaihtamista toisiin henkilöihin. Kaikkein merkittävin vaihdos koskisi seuran ensimmäisen varapuheenjohtajan Emili Rousaudin syrjäyttämistä. Rousaud aloitti pestissään vasta tammikuun alussa, ja hänestä oli povattu Bartomeun seuraajaa Barcelonan puheenjohtajana.

Rousaud antoi keskiviikkoiltana haastattelun Marcalle. Siinä hän myöntää suoraan tulleensa petetyksi Bartomeun taholta. Hän sai kuulla Bartomeun esittämästä erotoiveesta tiistaina hieman ennen suunniteltua johtokunnan videopalaveria.

– En odottanut sitä puhelua. Hän (Bartomeu) sanoi minulle, että hän haluaa tehdä muutoksia johtokuntaan ja pyysi minua eroamaan, Rousaud kertoi.

– Pyysin häneltä selitystä, ja hän kertoi pyyntöönsä kaksi syytä. Hän sanoi, että olen vuotanut tietoja ja kritisoinut pelaajia toimittajille. Niissä väitteissä ei ole mitään perää. Toinen syy oli vielä yllättävämpi, sillä hän sanoi minun arvostelleen seuran johtohahmoja ja työntekijöitä.

– Sanoin hänelle, että jokaisessa seurassa on parempia ja huonompia henkilöitä, mutta meidän johtohenkilöidemme taso on erittäin hyvä. Olin eri mieltä hänen väitteistään, mutta hän ei kertonut minulle nimiä. Hän pyysi minua eroamaan tai hän alentaisi minut eri tehtävään, sillä potkuja hän ei voisi minulle antaa.

Ajankohta väärä

Rousaud kertoi puhelun tuntuneen pahalta viiden vuoden tuttavuuden jälkeen ja etenkin tällaisella hetkellä, koronaviruspandemian aiheuttaman ulkonaliikkumiskiellon aikana.

– En pitänyt tavasta enkä hetkestä. Pyysin häntä antamaan minulle miettimisaikaa. Uutisen vuotaminen julkisuuteen harmittaa. Minulle se oli henkilökohtainen keskustelu puheenjohtajan kanssa, Rousaud jatkoi.

– Koen tulleeni petetyksi, koska puheenjohtajan kertomat syyt eivät pidä paikkaansa. Ne ovat vähäpätöisiä asioita, joita ei voi todistaa. Tiedän, ettei hän pitänyt lainkaan siitä someaiheesta (toim. huom. Barcelonan lokakampanjasta I3 Ventures -yrityksen kanssa), jossa jaettiin laskuja ja välteltiin seuran sisäistä valvontaa, ja minä vaadin ulkoista tilintarkastusta.

– Tiedän, ettei puheenjohtaja pitänyt siitä, mutta olen ollut seuralle aina hyvin uskollinen. Jos puhun suoraan ja rehellisesti, niin kyllä, koen seuran puheenjohtajan pettäneen minut.

Rousaud kieltäytyy haastattelussa edelleen eroamasta. Jos ratkaisuun mennään, hän haluaa sen tapahtuvan kasvotusten ja poikkeuslakien purkamisen jälkeen. Omassa käyttäytymisessään hän ei näe mitään moitittavaa.

– Tietysti puheenjohtajalla on täysi vapaus valita toisenlaisia ihmisiä johtokuntaan. Hänellä on siihen oikeus, mutta meidät on valittu vastuuseen. Olemme elin, jossa pitää olla keskustelua ja ristiriitoja.

– Olen barcelonista ja rehellinen ihminen enkä pitänyt hänen tavastaan toimia. On luultavaa, että lopulta väistyn syrjään, jos puheenjohtaja ei laske minun varaani. En kuitenkaan halua erota olettamuksella, että olisin tehnyt jotain väärää, koska se ei ole totta, Rousaud sanoo.

Huoli Barcelonan taloudenpidosta

Rousaud on puhunut ennenkin Barcelonan herkästä taloudellisesta tilanteesta. Tuoreen kriisin keskellä hän palasi mielellään aiheen pariin.

– Seuran taloudellinen malli on ollut, myös aiempien johtokuntien aikana, että kaikki tulomme siirretään suoraan menoihin. On totta, että tärkein kuluerä ovat jalkapallon edustusjoukkueen palkat, mutta Barca on monilajiseura, jolla on keskeinen työntekijöide rakenne.

– Olemme suuri seura. Mikä sitten on ongelma? Jos meillä ei ole taloudellista reserviä, sinä päivänä kun tulot romahtavat, emme voi rahoittaa menoja.

– Aivan kuten Real Madrid, Athletic Bilbao tai Osasuna, Barcelonakin on jäsentensä seura. Barcan tapauksessa jäsenmaksut ja kausikortit tuovat 8-9 prosenttia vuosibudjetista. Jos pääsylipuista, sponsoreilta, televisiolta ja museolta ei tule tuloja, syntyy kassavaje. Meillä on erittäin rajatut mahdollisuudet velkaantua, Rousaud muistuttaa.

Emili Rousaud ei kaikesta huolimatta sulje pois mahdollisuutta, että hän asettuu ehdolle Barcan puheenjohtajavaliin vuonna 2021.

– Harkitsen asiaa. Olen aina suhtautunut asiaan toiveikkaasti. Kun tutustuin Bartomeuhin vuonna 2015, haaveeni oli asettua ehdolle hänen jatkajakseen.

– On totta, etten ole yhtä tunnettu kuin muut mahdolliset ehdokkaat kuten Joan Laporta, Agustín Benedito tai Víctor Font. En silti sulje ehdokkuutta pois, Rousaud päätti.