Brassilegenda Ronaldo kertoi, miksi hän lähti Barcelonasta jo yhden kauden jälkeen: ”Minä halusin jäädä”

Ronaldo Luís Nazário de Lima, eli tutummin vain Ronaldo muistetaan myös Barcelonassa hurjista tehoistaan ja näyttävistä tempokuljetuksistaan.
Blaugranan kannattajat saivat harmikseen nauttia brassilegendan otteista vain yhden kauden ajan, sillä Ronaldo siirtyi kesällä 1997 italialaiseen Internazionaleen silloisella 28 miljoonan euron maailmanennätysssummalla.
Viime syyskuussa 43 vuotta täyttänyt Ronaldo pelasi Barcelonassa 49 ottelua, joissa hän iski yhteensä 47 osumaa ja syötti seitsemän. Hänen ja Barçan yhteinen aika päättyi epäonnistuneisiin jatkosopimusneuvotteluihin.
– Olin aikeissa allekirjoittaa jatkosopimukseni kauden päätteeksi ja lähteä sitten Brasiliaan lomalle. Sitten he soittivat minulle viisi päivää myöhemmn kertoakseen, että sopimustani ei voida jatkaa, kertoi Ronaldo DAZN:n haastattelussa.
– Se ei ikinä ollut minun päätökseni, minä halusin jäädä. Seura ei arvostanut minua niin kuin heidän olisi pitänyt. Minä olisin mielelläni jäänyt, mutta kuten sanoin, se ei ollut minun päätökseni.

Barcelonan silloinen presidentti Josep Lluís Núñez ehti jo julistaa, että Ronaldo ”on ikuisesti meidän”, mutta sopimusneuvottelut kaatuivat siitä huolimatta. Brasilialaishyökkääjä saapui viisi vuotta myöhemmin takaisin La Ligaan, mutta hän siirtyi Barcelonan pahimpaan kilpailijaan, eli Real Madridiin.
– Siirryin Real Madridiin, koska minä vain halusin pelata siellä. Unelmani oli pelata jonain päivänä Real Madridissa, ja tein kovaa töitä, jotta se toteutuisi.
– Roberto Carlos kertoi minulle aina maajoukkueen reissuilla, mitä Real Madrid merkitsi kaikille. Se teki minuun todella ison vaikutuksen, ja halusin nähdä sen muutaman vuoden jälkeen omin silmin.
– Todellisuudessa se on isompi seura kuin hän antoi minun ymmärtää! Real Madridissa on aina isot odotukset, koska heillä on aina maailman parhaat pelaajat. Rakastin sitä ajatusta, että minä voisin tehdä Real Madridista vielä isomman seuran.
– Los Galácticosia kohtaan oli suuret odotukset, ja me tarjosimme ihmisille hyvän show’n. Me olimme voittava joukkue, joka muutti maailman jalkapallobisneksen. Jokainen joukkue rupesi tienaamaan enemmän ja ne rupesivat hoitamaan pelaajamyyntinsä paremmin. Se oli iso muutos, joka aloitti uuden aikakauden jalkapallossa.
Ronaldo vaikuttaa yhä La Ligassa ostettuaan syyskuussa 2018 osake-enemmistön Real Valladolidista.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Kylian Mbappén upea maali pelasti Real Madridin – Xabi Alonsolta vaatimus PSG-välierään