Barcelona havittelee topparia Italiasta – neuvottelut jo käynnissä?

© Kuva: Getty Images

Barcelona etsii siirtomarkkinoilta joukkueeseensa vasenjalkaista keskuspuolustajaa. Sportin mukaan kiikarissa on nyt AC Milanin 25-vuotias kapteeni Alessio Romagnoli.

Romagnoli on Milanin ehdoton luottopelaaja, sillä hän pelasi Milanin kaikki kauden 2 640 peliminuuttia, ennen kuin Serie A pantiin muiden sarjojen tavoin tauolle koronaviruspandemian vuoksi. Romagnolin sopimus Milanin kanssa ulottuu kesään 2022, ja Milan lienee valmis miehestä luopumaan. Tiettävästi se hyväksyy myös pelaajat kaupan osamaksuna.

12 maaottelua Italian A-maajoukkueessa pelannut ja kaksi maalia niissä tehnyt Romagnoli kiinnostaa tosin muitakin huippuseuroja. Ainakin Chelsea ja Manchester United mainitaan miehestä kiinnostuneina.

Italialaislähteiden mukaan Barcelona neuvottelee Romagnolin siirrosta jo, mutta helppona juttuna hankinnan toteuttamista ei pidätetä. Transfermarkt arvioi Romagnolin markkina-arvoksi 45 miljoonaa euroa.

Milanin leirissä ollaan tiettävästi kiinnostuneita hyväksymään osaksi vaihtokauppaa esimerkiksi Ivan Rakitic tai Rafinha, mutta vielä ei ole päästy vakaviin neuvotteluihin. Rakiticin kohdalla iso ongelma on se, että kroatialainen jatkaisi uraansa ehdottomasti mieluummin Espanjassa ja haluaisi päättää uransa entisessä seurassaan Sevillassa.

Alessio Romagnoli itse suhtautuu tiettävästi hyvin suopeasti Barcelonan mahdolliseen tarjoukseen.


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.