Real Madrid kiinnostunut Englannin nousevasta tähdestä – ”Lähteeni on luotettava”

Englannin maajoukkue on neutraalillekin katsojalle epäilemättä tällä hetkellä yksi kiinnostavimmista seurattavista. Viimeisen vuoden sisällä A-maajoukkueessa on nähty peräti 14 pelaajaa, jotka mahtuisivat ikänsä puolesta vielä tänä kesänä pelattavaan alle 21-vuotiaiden EM-turnaukseen. Maaliskuun EM-karsintaotteluissa tällaisia pelaajia oli viisi, eikä joukkueessa ollut yhtään 1980-luvulla syntynyttä pelaajaa.
Yksi lukuisista Englannin nousevista tähdistä on vuonna 1999 syntynyt keskikentän pohjapelaaja Declan Rice. A-maajoukkuedebyyttinsä Rice teki vuonna 2018, mutta tuolloin hän edusti vielä Irlantia. Kolmen Irlannin väreissä pelatun ystävyysottelun jälkeen hän kuitenkin anoi FIFA:lta edustusoikeuden siirtoa, ja onkin nyt Englannin A-maajoukkuepelaaja.
West Hamissa loistavaa kautta pelaava Rice on yhdistetty aiemmin siirtohuhuissa useisiin valioliigajätteihin, mutta nyt kerrotaan, että nuorukaisesta ollaan kiinnostuneita myös Real Madridissa.
– Kuulin, että Real Madrid kolkuttaa Declan Ricen oveen, ja keskustelee jo hänen perheensä kanssa. En kerro teille, kuka hän on, mutta lähteeni on luotettava, kertoi Sky Sportsin Football Astro -ohjelmassa puhunut Scott Minto, Chelsean, Benfican ja West Hamin entinen puolustaja.
185-senttistä Declan Ricea pidetään nuoresta iästään huolimatta yhtenä Valioliigan parhaista puolustavista keskikenttäpelaajista. Mikäli Real Madrid -siirto konkretisoituisi, Ricesta kaavailtaisiin Marcos Llorenten korvaajaa. AS:n mukaan Zinedine Zidane ei näe Llorentelle käyttöä ensi kauden joukkueessaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa