Real Madrid valmistautuu Reinierin saapumiseen – näin lupaukselle raivataan tietä kohti edustusryhmää

© Kuva: Getty Images

Real Madridin 30 miljoonaa euroa maksaneella Reinierillä on iso viikko meneillään. Maanantaina 18-vuotias brasilialainen juhli maansa selviytymistä Tokion olympiaturnaukseen, ja myöhemmin tällä viikolla – joko torstaina tai perjantaina – Reinier lentää Madridiin. Hän liittyy saman tien seuran kakkosjoukkue Castillan vahvuuteen, ja hänet myös esitellään virallisesti medialle ja faneille.

Siirtoikkuna sulkeutui, eikä huhuttua lainaa muihin seuroihin tapahtunut. Näin ollen Reinier pelannee Castillan riveissä Segunda B:tä kevätkauden ajan.

Real Madrid valmistautui Reinierin saapumiseen jo viime viikolla antamalla tälle nuorukaisen toivoman pelinumeron 19. Aiemmin numero oli kuulunut toppari Victor Chustille, joka otti nyt numeron 4. Reinier on käyttänyt numeroa 19 jo aiemmin Flamengossa ja Brasilian juniorimaajoukkueessa.

Edustusjoukkueessa pelinumeron vaihtaminen kesken kauden ei ole mahdollista, mutta Segunda B:ssä tällainen sallitaan. Reinierille numeron 19 saaminen lienee hyvä merkki myös ensi kautta ajatellen, sillä juuri nyt sama numero on vapaana ykkösjoukkueessakin. Numero kuului aiemmin Bayerniin lainatulle Álvaro Odriozolalle, jonka jatkamisesta ensi kaudella Realissa ei ole mitään takeita.

Yksi mutka matkassa kohti edustusjoukkuetta voisi olla La Ligan ulkomaalaiskiintiö. Kokoonpanossa saa olla kerralla vain kolme EU:n ulkopuolista pelaajaa. Real on värvännyt puolentoista vuoden sisällä riveihinsä jo neljä brasilialaista, sillä Reinierin lisäksi ryhmään ovat liittyneet ViniciusRodrygo ja Éder Militão.

Supercopaa ja Copa del Reytä ei sama rajoitus koske, joten niissä peliaikaa voi ei-eurooppalaisille tarjota helpommin. Joidenkin valtioiden kanssa on tehty myös erikoissopimus, joka pitää pelaajat kiintiön ulkopuolella. Näin esimerkiksi EU:n ulkopuolisten maiden Luka Jovic (Serbia) ja Andriy Lunin (Ukraina) eivät vie paikkaa ulkomaalaiskiintiöstä. Sama koskee myös afrikkalaisia ja Karibian alueen maita.

Monilla Real Madridin ja La Ligan eteläamerikkalaispelaajilla on nykyään jo EU-maan kansalaisuus.  Siten esimerkiksi espanjalaistuneet Marcelo ja Fede Valverde eivät vie paikkaa Real Madridin ulkomaalaiskiintiöstä.

Real Madrid hyötyykin niin sanotusta ”Ibero-Amerikan sopimuksesta”. Siinä missä useimpien ei-EU-maista tulevien henkilöiden pitää asua Espanjassa kymmenen vuotta putkeen ennen kansalaisuuden saamista, riittää Pohjois- ja Etelä-Amerikan espanjan- ja portugalinkielisistä maista saapuville kahden vuoden asuminen Espanjassa. Siksi uruguaylainen Fede Valverdekin sai kansalaisuuden niin nopeasti – ja edesauttoi Rodrygon nostamista edustusjoukkueeseen.

Koska Real Madridilla on riveissään nyt viisi ulkomaalaiskiintiön piiriin kuuluvaa pelaajaa, pyrkinee seura saamaan Viniciukselle Espanjan kansalaisuuden jo tulevana kesänä. Näin Reinier voisi olla ykkösjoukkueen käytettävissä jo ensi kauden alkaessa.

Brassikvartetin lisäksi ulkomaalaiskiintiöön lasketaan myös 18-vuotias ”Japanin Messi”, Takefusa Kubo. Kubo pelaa tällä hetkellä lainalla Mallorcalla, ja ensi kaudeksi häntä on huhuttu lainalle Real Sociedadiin. Näin kolmen pelaajan ulkomaalaiskiintiö voitaisiin täyttää Éder Militãolla, Rodrygolla ja Reinierilla.

Vuonna 2021 olisi mahdollisesti Rodrygon ja Éder Militãon vuoro saada Espanjan kansalaisuus, mutta Kubon kohdalla tilanne on paljon vaikeampi. Hänen nimittäin täytyy asua Espanjassa täydet kymmenen vuotta putkeen, jottei hän enää veisi paikkaa ulkomaalaiskiintiöstä.

Lähteet: AS ja Transfermarkt


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.