Sergio Ramosin ura Real Madridissa on päättynyt.

Sitä osattiin jo jonkin aikaa odottaa, kun jatkosopimuksesta ei kantautunut uutisia. Lopulta keskiviikkona Real Madrid tiedotti verkkosivuillaan, että Ramosin kunniaksi järjestetään jäähyväislehdistötilaisuus torstaina 17.6.

Parhaillaan tätä juttua kirjoittaessani seuraan tuota jäähyväistilaisuutta. Katson Ramosin parhaista hetkistä koostettua videota. Kuuntelen puheenjohtaja Florentino Pérezin puhetta. Yritän tulkita Ramosin lasittunutta katsetta. Näen, miten Ramosin ääni särkyy, kun hän aloittaa oman puheensa.

Yksi suuri tarina päättyy nyt.

Se alkoi 16 vuotta sitten, kun liuhuletti Andalusiasta siirtyi Real Madridiin. Sevilla kuittasi nuoresta puolustajalupauksesta 27 miljoonaa euroa.

Tuohon aikaan Ramos oli pääsääntöisesti oikea laitapakki, kukkopoika ja rääväsuu. Vastuuta sinänsä tuli välittömästi. Real Madrid tiesi, että sillä oli käsissään todella lupaava pelaaja. Nyt kun katsotaan taaksepäin, voidaan sanoa, että Ramos lunasti potentiaalinsa, mutta sen lisäksi hän kasvoi ehkä maailman vaativimman seurayhteisön historian suurimmaksi johtajaksi.

Suurten kapteenien opissa

Ramos ei ole tehnyt matkaansa yksin. Kun hän saapui Madridiin, Los Blancosin kapteenina toimi seuran oma poika (Atlético-juniorivuosista huolimatta), Real Madridin seurahistorian suurin pelaaja, Raúl. Ramos näki vierestä, mitä Raúl teki, mistä kaikesta hän oli vastuussa, mihin mankeliin hän milloinkin joutui. Sitä kesti vuoteen 2010.

Seuraavat viisi vuotta mentiin Iker Casillasin komennnossa. Taas seuran oma poika, seuran kaikkien aikojen maalivahti, seuran kaikkien aikojen sillanrakentaja mitä tulee Espanjan maajoukkueeseen.

Tuollaisessa opissa on hyvä olla ja kasvaa, kehittyä itse johtajana. Ramos on vuosien varrella sortunut lukuisiin ylilyönteihin, ja voisin veikata, että pukuhuoneessa Raúl ja Casillas ovat kädestä pitäen näyttäneet Ramosille, mikä on ok ja mikä ei.

Ramos oli valmis vastuuseen, kun Casillas lähti 2015. Valinta oli aika itsestäänselvä. Ramosista oli jo ehtinyt kasvaa merkittävä hahmo, merkittävä johtaja Real Madridin joukkueelle.

Se kertoo paljon, että nyt ollaan vähän eri tilanteessa. Kapteeniksi on nousemassa Marcelo, josta ei voi kapteenina puhua edes samassa lauseessa Ramosin kanssa. Marcelo on hassuttelija. Marcelo on taitava, mutta leikkii ajoittain voitolla.

Ramos ei koskaan leiki voitolla.

Tasonnosto kovassa paikassa

Ramos muistetaan ikuisesti todella aggressiivisesta pelityylistään, joka on tuottanut vuosien varrella käsittämättömän määrän varoituksia ja ulosajoja. Ehkä vielä paremmin Ramos muistetaan siitä, miten mielettömän latauksen hän onnistuu luomaan, kun sitä kaikkein eniten tarvitaan.

On vaikeaa purkaa atomeiksi sitä, miten Ramos tuntuu aina nousevan ratkaisijaksi, kun ratkaisijaa eniten tarvitaan. Niin uskomaton määrä maaleja toppariksi, vielä uskomattomampi määrä tärkeitä maaleja. Onko se sitä kliseistä henkistä lujuutta vai mitä? Kuulostaa harmillisen löperöltä selitykseltä, mutta sattumaa se ei ainakaan ole.

Zinédine Zidanen ansioita valmentajana oikein kukaan ei ole osannut eritellä. On puhuttu, että Zidane sai revittyä Real Madridista kaiken irti henkisellä puolella. Olisiko saanut, jos Ramos ei olisi ollut kapteenina?

[readmore from=Real-Madrid]

Harvemmin näkee pelaajaa – johtajaa – joka saa piiskattua joukkuekaverinsa alati parempaan iskuun ja joka itse kykenee kaikkein suurimpaan tasonnostoon, kun tilanne sitä vaatii.

Ramosin kapteeniuden alaisuudessa Real Madrid voitti historiallisesti Mestarien liigan kolmesti peräkkäin. Siihen päälle La Ligan kahdesti. Real Madrid ei ollut välttämättä minään vuonna maailman paras, ei edes Espanjan paras. Ja silti se voitti siinä vaiheessa, kun vain voitot laskettiin.

On täysin mahdotonta arvioida, mikä osuus voitoista ja mestaruuksista menee Ramosin ansioksi. Kovasti uskallan kuitenkin väittää, ettei mestaruuksia olisi tullut ilman Ramosia.

Sergio Ramos. Ikuisesti madridista. Seuran kaikkien aikojen johtaja.