Lehti: Real Madridin ja Barcelonan stadionprojektit venähtävät

Real Madrid uudistaa parhaillaan stadioniaan Santiago Bernabéuta isolla kädellä.
Joukkue pelaa tällä hetkellä kotipelinsä harjoituskeskuksessaan sijaitsevalla Estadio Alfredo Di Stéfanolla, joka vetää enimmillään noin 6 000 silmäparia. Tällä hetkellä katsojia ei kuitenkaan koronaviruspandemian takia peleihin päästetä.
Uudesta Bernabéusta on tulossa huippumoderni jalkapallopyhättö, jonka muokkaamisessa ei ole rahan kanssa kainosteltu. Stadionille on Marcan mukaan tulossa muun muassa sisäänvedettävät katto ja kenttä sekä koko katsomoa kiertävä tulostaulu. Uusien puitteiden odotetaan kasvattavan Madridin vuosituloja noin 150 miljoonalla eurolla.
Alkuperäisen aikataulun mukaan urakan odotettiin valmistuvan kesällä 2022, mutta Marcan mukaan projekti venähtää viivytysten takia noin puolella vuodella.
Myös Barcelona suunnittelee isoja muutoksia stadionilleen Camp Noulle. Katalonialaisjätti julkisti vuonna 2017 projekti Espai Barçan, jossa ideana on uudistaa ja kehittää stadionia ja sen ympäristöä.
Marcan mukaan projektin aloituspäivää on kuitenkin siirretty myöhemmäksi. Tämänhetkisen arvion mukaan rakennustyöt valmistuvat aikaisintaan kesällä 2025.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia