Real Madrid on takonut koronatauon jälkeen huimaa tulosta. La Ligan sarjakärki on voittanut tauolta palattuaan kaikki kahdeksan peliään.

Nyt kaatui myöhään perjantai-iltana putoamista vastaan taisteleva Alavés maalein 2−0. Täyden pistepotin ansiosta Real Madrid karkasi Barcelonalta taas neljän pisteen karkumatkalle, kun molemmilla joukkueilla on sarjakautta jäljellä kolme ottelua.

Real Madridin voittomaali syntyi kolmannessa pelissä perättäin rangaistuspotkusta. Tällä kertaa pilkkua ei asettunut laukomaan spesialistiksi osoittautunut Sergio Ramos, vaan nyt oli Karim Benzeman vuoro iskeä ”Los Blancos” johtoon 11. peliminuutilla.

Sarjakärki oli ottelussa niskan päällä, mutta myös Alavés sai mahdollisuuden maalintekoon. Oliver Burke laukoi 26. minuutilla kohti Real Madridin maalia, mutta Thibaut Courtois otti hienon torjunnan ja piti maalinsa puhtaana.

Real Madrid lisäsi johtonsa kahteen maaliin toisen puoliajan alussa, kun Marco Asensio osui Benzeman alustuksesta vain viiden minuutin pelin jälkeen. Tilannetta seurasi VAR-tarkastus mahdollisen paitsion takia, mutta lopulta maali hyväksyttiin.

Alavés teki loppuun saakka parhaansa, muttei mahtanut paremmalleen mitään. Real Madridin maalissa belgialaisvahti Courtois pelasi jo viidennen nollapelinsä putkeen.

Kaksi peliä kokonaan loukkaantumisen takia sivussa ollut ja ottelun vaihtopenkiltä aloittanut Eden Hazard tuli kentälle 82. minuutilla ja pelasi lisäaika mukaan laskettuna vartin.