Real Madridin harjoituspelikausi päättyi sunnuntai-iltana Roomassa otteluun AS Romaa vastaan. Kumpikin joukkue teki ottelussa kaksi maalia, mutta rankkarikisassa Roma veti pidemmän korren.

Rankkareiden ainoa epäonnistuja oli Realin kokenut laitapuolustaja Marcelo, joka oli itse ottelussa kuitenkin Realin tehomies. Marcelo teki joukkueensa avausmaalin, ja syötti toisen, Casemiron tekemän 2-1 -johtomaalin. Romalta maalinteossa onnistuivat Diego Perotti ja Edin Dzeko.

Real Madrid aloitti ottelun muodostelmassa 3-5-2, jossa wing-backeina pelasivat Marcelo ja Dani Carvajal. Topparikolmikon muodostivat Nacho, Raphaël Varane ja Éder Militão. Toisella puoliajalla Zidane vaihtoi neljän puolustajan linjaan.

Real Madridin harjoituskausi on ollut nihkeä. Suoria voittoja on vain kaksi, Salzburgia ja Fenerbahcea vastaan. Lisäksi se voitti Arsenalin rankkareilla, ja hävisi siis yhtä niukasti AS Romalle. Tottenhamia, Atlético Madridia ja Bayern Müncheniä vastaan pelaamansa ottelut Real Madrid hävisi, ja se päästi harjoituskaudella enemmän maaleja kuin teki. Seitsemän pelin maaliero (ilman rankkarikisoja) oli 14-18.

– Tärkeää on se, mitä olemme tehneet tähän saakka. Harjoituskausi on nyt päättynyt. Nyt haluamme, että La Liga alkaisi jo. Olemme täällä tärkeitä otteluita varten, valmentaja Zinedine Zidane kommentoi.

Zidanelta kysyttiin tuttuun tapaan myös sitkeistä Neymar-huhuista sekä siitä, millainen joukkueen vahvistusten tarve yhä on.

– Meillä on nyt se joukkue, mikä meillä on, ja keskitymme siihen. Ajatuksiimme mahtuu nyt vain lauantai.

– Mitä tahansa voi vielä tapahtua. Tosiasia on kuitenkin, että tämä on joukkueemme ja olen kuolemaan saakka pelaajieni kanssa. Aloitamme tiistaina harjoitukset seuraavaa ottelua varten.

Valmentajalta tiedusteltiin myös, tuntuiko viiden puolustajan linja toimivalta ratkaisulta.

– Emme pelanneet viidellä puolustajalla. Pelasimme kolmella puolustajalla ja kahdella wing-backilla. Tänään vaihdoimme pelijärjestelmää, mutta toisena päivänä se toimi hyvin. Meillä ei ole vain yhtä muodostelmaa, vaan voimme pelata monin eri tavoin, Zidane muistutti.

Lähde: AS