Bayern München antoi Real Madridille kylmää kyytiä – tuore hyökkääjähankinta maalasi debyytissään

Real Madrid kärsi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 1-3-tappion Bayern Müncheniä vastaan tapahtumarikkaassa ystävyysottelussa Texasissa.
Zinédine Zidane antoi Eden Hazardille, Luka Jovicille, Ferland Mendylle sekä Rodrygo Goesille heidän ensimmäiset minuuttinsa Real Madridin paita päällä, mutta Bayernin tehokas työskentely varjosti debytanttien lupaavia suorituksia.
Hazard, jonka virallinen pelinumero on yhä paljastamatta, pelasi ottelun numerolla 50 avaruuslento Apollo 11:n 50. vuosipäivän kunniaksi. Belgialaistähti pelasi ottelun ensimmäisen puoliajan, mutta epäonnistui maalinteossa.
Bayern siirtyi johtoon jo 15 minuutin kohdalla, kun Corentin Tolisso tuikkasi pallon varmasti maaliin. Zidane teki puoliajalla 11 pelaajavaihtoa, mutta maalihanojen aukeamista saatiin odottaa aina viimeminuuteille saakka.
Robert Lewandowski ja Serge Gnabry maalasivat peräkanaa toisella puoliajalla, vieden Bayernin jo 3-0-johtoon 20 minuuttia ennen päätösvihellystä.
Brassihankinta Rodrygo kuitenkin onnistui 85. minuutilla, kun hän laukoi vapaapotkunsa kauniisti oikeaan yläkulmaan Sven Ulreichin ulosajon myötä.
Real Madrid kohtaa seuraavassa ystävyysottelussaan Arsenalin. Keskiviikkona pelattava ottelu pelataan myös Yhdysvalloissa, osana International Champions Cup -preseason-turnausta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi