Real Madridin pelilliset ongelmat tuntuvat näkyvän myös katsomossa. Rayo Vallecanoa vastaan Santiago Bernabéun lehtereille oli saapunut vain 55 000 katsojaa.

Lukema voi toki kuulostaa suomalaisen korvaan isolta, mutta sitä se ei totisesti Real Madridin kohdalla ole. Bernabéulle mahtuu reilu 81 000 katsojaa, joten paikallisottelussa Rayoa vastaan tyhjiä penkkejä oli noin 26 000.

Marcan mukaan edellisen kerran Realin pelissä on ollut yhtä vähän katsoja vuonna 1994 eli 24 vuotta sitten.

Real Madrid voitti Rayo Vallecanon, mutta kritiikkiä pelaamisesta on tullut paljon. Lisäksi Rayoa vastaan myös kannattajat protestoivat vihellyksin ja poistuen stadionilta jo ennen ottelun päättymistä.

Uusi päävalmentaja Santiago Solari on saanut hieman piristystä Realin tuloksiin, mutta töitä yhä riittää. Kannattajien ja katsojien voittaminen takaisin puolelleen lienee yksi tärkeimmistä tehtävistä lähitulevaisuudessa.