Marca: Ivan Rakitić haluaa pysyä Espanjassa – Atlético Madrid on kiinnostunut

Espanjalaislehti Marca kertoo, että Barcelonan kroatialainen keskikenttäpelaaja Ivan Rakitić haluaa pysyä La Ligassa. Siirto Barcelonasta pois on hyvin mahdollinen, ja todennäköisimpänä Rakitićin uutena seurana Marca pitää Atlético Madridia.
Lehden mukaan 32-vuotias kroaatti oli jo aiemmin lähellä siirtoa Atléticoon, mutta tähänastisella urallaan Espanjan pääsarjassa Rakitić on edustanut vain Sevillaa ja Barcelonaa.
Marca kirjoittaa, että Barcelona on halukas myymään Rakitićin, jonka sopimusta on jäljellä kesään 2021 saakka. Nyt myydessään katalonialaisseura saisi pelaajastaan siirtokorvauksen sen sijaan, että päästäisi hänet menemään ilmaiseksi sopimuksen päätyttyä.
Atlético Madrid kuitenkin suhtautuu hankintoihin juuri nyt varautuneesti, eikä ole välttämättä valmis maksamaan sievoisia summia uusista pelaajista koronaviruspandemian aiheuttaman epävarmuuden takia.
Siksi Atlético odottaakin tällä hetkellä Barcelonan ehdotusta siirtokorvauksesta.
Rakitić on pelannut tauolla olevalla La Liga -kaudella 21 ottelua, eikä ole tehnyt maaleja. Kroatian maajoukkueessa Rakitić on jo todellinen veteraani, sillä hän on edustanut maataan 107 ottelussa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia