Gerard Piqué otti kantaa Ronald Koemanin kommentteihin: ”En edusta Barcelonaa jäädäkseni toiseksi..”

Barcelona joutui pettymään jälleen torstai-iltana, kun Cádiz pakotti Ronald Koemanin miehistön maalittomaan tasapeliin Andalusiassa. Lue otteluraportti täältä.
Tasapeli oli Barcelonalle viikon toinen.
Barcelonan kapteenistoon kuuluva Gerard Piqué oli luonnollisesti pettynyt lopputulokseen.
Koeman totesi aiemmin tällä viikolla olevansa tyytyväinen, jos Barcelona sijoittuu La Ligan kärkipaikoille, eli neljän joukkoon. Piqué ei liiemmin pitänyt kyseisestä kommentista.
– En edusta Barcelonaa jäädäkseni toiseksi tai kolmanneksi sarjassa. Olen täällä kilpailemassa mestaruuksista. Olen vakuuttunut heikosta alkukaudesta huolimatta, että kilpailemme menestyksestä. Joukkue on motivoitunut ja halukas voittamaan. Joskus on kohdattava tällaisiakin hetkiä. Kannattajat ovat tukenamme. Tilanne on vaikea meille kaikille. Olemme kuuluneet 12 vuoden ajan maailman parhaisiin joukkueisiin, joten meidän on oltava nyt yhdessä. Taistelemme loppuun saakka, Piqué vakuutti.
Barcelonan edelliset vuodet ovat olleet varsin haastavia niin kentällä, mutta etenkin sen ulkopuolella.
– Elämme hetkeä, johon emme ole tottuneet. Nämä ovat olleet vaikeita vuosia. Puheenjohtaja on vaihtunut. Valmentajia on vaihdettu. Siitä huolimatta meidän on annettava kaikkemme kentällä tuodaksemme rauhallisuutta seuraan. Kaikki haluavat voittaa. Olemme puheenjohtajan ja valmentajan tukena. Emme voi kontrolloida sitä, mitä medioissa puhutaan, Piqué totesi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa